Katri katosi tuvasta ja meni pihan yli sekä astui luhtiinsa. Siellä riisui hän yltään juhlavaatteensa, sillä ne oli hän isännältä saanut, ja siitä syystä tuntui kuin olisivat ne nyt polttaneet häntä.
Arkusta otti hän esille ne huonot vaatteet, jotka muinoin olivat olleet hänen äitinsä omat ja jotka sattumuksesta olivat lasketut erääsen nurkkaan ullakossa, mistä Katri ne oli löytänyt monen vuoden kuluttua. Ne olivat ainoat, jotka maantien lapsi voi sanoa omiksensa. Hän puki vanhat rääsyt yllensä ja sanoi jäähyväiset luhdillensa käydäksensä tuntemattomalla polulla yön syliin. Ja niin kävi hän pihan yli, kävi ulos veräjästä tanhuata pitkin, ja siinä missä tie teki mutkan, katosi hän ha'an koivujen taahan katsomatta taaksensa ja lähettämättä ajatustakaan jäähyväisiksi noille rakkaille paikoille, hänen leikkiensä todistajat ja hänen riemujensa näkijät.
V.
Pitkiä vuosia.
Katri käveli koko yön puhki. Hän oli ottanut tien siihen suuntaan, missä metsä näytti syvimmäksi ja erämaa rajattomaksi. Mitä tällä matkalla liikkui hänen sydämmessään, sitä ei kenkään ihminen tiedä. Mutta sen jälkeen kävi puhe, että sinä yönä olivat leppälintu ja laulurastas aivan ääneti Suomen saloissa. Tuntuipa huuhkajastakin ilma raskaaksi ja variksi.
Mutta Katrin silmissä paloi synkeä tuli, ja raivoisa uljuus loisti hänen korkeasta otsastaan, ja ryysyinen puku vaatetti niin kummallisen kamalasti tuon katkerasti onnettoman nuorta, hentoa ja kaunista vartaloa.
Siten kävi Katri kauan tietämättä, mihin tie vei. Se olikin hänestä yhdentekevä, sillä hän tahtoi kernaimmin vaeltaa aina maailman loppuun saakka, sanomattoman kauas Laukkalasta.
Mutta metsäpolku päättyi vihdoin metsäkylään, jonka nimi oli Rautio ja joka nyt jo on kasvanut koko seurakunnaksi.
Kun Katri saapui Rautioon, oli aurinko jo korkealla taivahalla ja paisti niin ystävällisesti ja rauhallisesti kylään, niinkuin ei mitään vaivaa, mitään onnettomuutta, mitään katkeraa löytyisi koko maailmassa.
Kun Katri kansan näki kylän päivänpaisteessa ja ihmisiä, jotka liikkuivat siellä rauhallisissa toimissaan, ei hän mennyt edemmäksi. Mitä oli hänellä tekemistä ihmisten asuntojen kanssa? Ja auringon lämmin ja rauha eiväthän ne olleet vaivojen tytärtä varten.