Suomalaiset lainvalvojat palasivat takaisin, heillä kun ei ollut oikeutta seurata rosvojen jälkiä Ruotsin valtakunnan alueella.
Asestettuina ja turvanaan nimismies 20-miehisine joukkueineen kulkivat nuo tullilaitoksen valppaat valvojat, takavarikkoon otettujen tavarain tähteet mukanaan, peninkulman verran halki metsän — mitään varsinaista maantietä ei Muonionniskaan silloin vielä ollut. Matkan loppuosa kuljettiin veneillä aina Kolariin asti, minne jo häilyviä huhuja Muonionniskan verisistä vainotöistä oli vierinyt, levottomuutta kaikkialla herättäen, mutta varsinkin Tannan talossa.
»Salakuljetusbasilleja» piiloutunee ehkäpä joka toiseen kukkaroon Suomen ja Ruotsin rajajokien varsilla. Kaikkein pienimmät, kaikkein viattomimmat ja hilpeimmät niistä ovat päivät pääksytysten liikkeessä Tornion ja Haaparannan välisellä kävelysillalla ja niistä ei tullilaitokselle ole vähintäkään vahinkoa. Ilkeät, rumat, inhottavat ja tarttuvaiset basillit, jotka voisivat ja joiden pitäisi aiheuttaa tunnontuskia, kulkevat salaisia pimeyden polkuja ylempänä pohjolassa.
II
KESÄMUISTELMAKUVIA
1. MUONION- JA ÄKÄSJOELLA. YLÖS KOSKIA JA TUNTUREILLE.
Eräänä kirkkaana kesäiltana läksimme me, kolmimiehinen joukkue, pitemmälle matkalle erämaahan, joka eteni luoteeseen Kolarin kirkonkylästä. Päämääränämme oli oleva majesteetillinen Yllästunturi, tuo jylhä, korkea kukkula, jonka ääriviivat me erotimme akkunoistamme, vaikka linnuntietä sinne saattoi olla viisi peninkulmaa.
Oli jo kymmenes tunti kun matkalle läksimme, mutta kukapa saattaa tässä kesäisen auringon maassa ajatella sitä onko edessä yö vai päivä. Varsinainen erotus näiden vuorokauden eri aikojen välillä on vaan siinä, että aamutunnit ovat hieman kolakampia, sillä lämpimiä öitä ei täällä pohjolassa ole — niinkuin väliin poikkeustapauksessa muussakin Suomessa.
Niinpä astuimme keveään koskiveneeseemme, missä ne kaksi miestä, joiden on tuota kapeata venettämme sauvottava, seisoivat, toinen perässä, toinen kokassa, sill'aikaa kun kolmas toimeton matkustaja, jos sellainen sattuu mukaan, laatii itselleen veneen pohjalle ruohoista ja koivunvarvuista niin mukavan makuusijan kuin taitaa, sillä tuossa vaappuvaisessa veneessä on oltava jotakuinkin liikkumatta. Jos hän istuisi, pimittäisi hän näköalan peräsauvojalta, jonka täytyy joka hetki tähystellä virranpyörteiden salaisia satimia.
Ja niin noustiin ylös Muonionjokea, joka leveänä ja mahtavana, väliin koskimaisena — sellaista kutsutaan nivaksi — virtailee metsäisten rantojensa välissä, mitkä vitkaan ylenevät tämän rajajoen kummallakin puolelta, Suomen ja Ruotsin. Väliin nousimme maihin Suomen rannalle, väliin Ruotsin kuningaskuntaan. Ken tuntee täällä ylhäällä pohjolassa erotuksen näiden naapurimaiden välillä, missä korviin kajahtelee ainoastaan suomenkieli!