Mutta yllämainittu ei ollut ainoa kesäinen kepponen, minkä mielikuvitukseni minulle teki. Vasta kun olin laskeunut lehväsvuoteelleni veneen pohjaan, alkoi kesäisten harhakuvien karkelo.
Äkäsjoen ruohorikkaat, pitkien pajupensasrivien, komeiden caltha-kasvien ja havu- ja lehtimetsäin reunustamat rannat himmenivät silmissäni ja niiden sijaan ilmestyi kuin lammikoiden ja kanavien sirosti järjesteltyjä, mitä rehevimmän kasvullisuuden kaunistamia rantoja Etelä-Euroopan kuninkaallisista huvipuistikoista. Rannalta kiilui pikku höyrylaiva ja se suitsutti savu- ja höyrypilviä ilmoille. Tämä odottamaton näky herätti minut horrostilastani. Minä nousin ylös, hieroskelin silmiäni — ne olivat nähneet unta, vaikka itse olin valveilla — ja huomasin, että höyrypilvet eivät olleet muuta kuin viistoon yleneviä, säteilevän yöauringon valaisemia hiekkavieremiä, joita oli siellä täällä vehreiden ja harmahtavien rantapensasrivien välissä.
Kolmas uneton yö loihti paluumatkalla paikkapaikoin leveän Muonionjoen rantamilla esiin kummallisia, osaksi jättiläis-, osaksi kääpiömäisiä ihmishaamuja, iloisia naurusuisia naamoja, ja ne minua kovin huvittivat katsellessaan siinä suurikupuisten päivänvarjostimiensa alta meidän venettämme ja kääntyessään aina sitä mukaa kuin me pääsimme niiden ohitse.
2. KOHTAUS ERÄMAASSA. YLLÄSTUNTURIN JUURELLA.
On komeata katsella, kun voimakkaat, tottuneet koskienkävijät sauvovat venettä virtaa ylös kaikin voimin ponnistellen — varsinkin kun kaksi tahi useampia veneitä on kulkemassa kilvan. Vaahto keulan ympärillä kuohuu, ja miehet ovat asennoissa, joihin kuvanveistäjän katse uppoaisi.
Sauvoessaan ovat miehet ihan suojattomia hyttysiä, »sääskiä» ja »polttiaisia», noita kesän eri aikoina vuorotellen ilmestyviä verenjanoisia julmureita vastaan, jotka purevat kuin taistellen elämästä ja kuolemasta. Ilettävimmät niistä ovat pienimmät, sillä ne tunkeutuvat silmiin, korviin ja sieramiin, jos taas koskenlaskijat vetävät päähänsä ja olkainsa yli harmahtavat hyttyssuojustimensa, näyttävät he hyvin salaperäisiltä: säkenöivät silmät suojustimen suurissa silmäaukoissa; suojustimen ulkopuolella istuu sadottain hyttysiä, samalla kun kokonainen pilvi heidän ilkeämielisiä tovereitaan tanssii ja survoo valitsemainsa uhripaikkain ympärillä. Ja jos sauvojat ovat urheiluunsa tottumattomia ja paljain jaloin — mikä harvoin tapahtuu — pysyäkseen veneen keikahdellessa paremmin tasapainossa, sattuu väliin, että he, hyttysten hyökkäyksistä kiusaantuneempina kuin Job vainonhengestään, tekevät varomattoman liikkeen, mikä saa aikaan sen, että he menettävät tasapainonsa ja kaatua romahtavat kallistuvan veneen pohjalle — vahinko, joka on uhkaamassa silloinkin, kun alus äkkiarvaamatta törmää jollekin vedenalaiselle kivelle taikka tarttuu karille.
Nivojen kivet ovat kahta lajia ja niiden suomalaiset nimet viittaavat siihen, että kansassa on ollut luulo niiden kanssa yhteydessä olevista kuvitelluista elävistä olennoista. Koiraskiviksi kutsutaan sellaisia vedenalaisia kiviä, joiden yli vesi tasaisesti virtailee, niinkuin pöytäliina, kun se aaltomaisena levitetään; naaraskiviksi nimitetään taas sellaisia koskissa olevia kiviä, joita vastaan virtaava vesi rajusti ja ikäänkuin häijysti syöksyy vaahdoten ja räiskyen niinkuin jonkin ilkeän akan luonteenmukaisella tavalla, vertaus ja nimitys, mikä tarinoi huumorillisesta kohteliaisuudesta erämaassa. Kosken tyynempiä kohtia sanotaan suvannoiksi, eivätkä ne koskensauvojia mainittavammin rasita.
Kuta ylemmäs Äkäsjokea me samosimme, sitä vaihtelevammiksi rantamaisemat muodostuivat. Kohta näimme Tapojoki-nimisen sivuhaaran luoteesta vuodattavan sameita vesiään Äkäsjoen kristallikirkkaaseen helmaan. Tapojoen ylemmän juoksun varrella kuulostaa olevan todellakin romantillisen kauniita luonnonkuvia, mutta sinne poikkeaminen olisi vienyt meidät kovin syrjään aikomastamme suunnasta. Vähän tuonnempana oli joessamme pieni, soma saari. Tämä vaihtelevaisuus olikin omiansa virkistyttämään meidän mieliämme, sauvoessamme siinä tunnin toisensa jälkeen ventovieraita vesiä, tietämättä olimmeko jo ehkä kulkeneet ohi Luosujärven venevalkaman, mihin meidän olisi tullut pysähtyä.
Silloin älysimme muutamassa virran mutkassa miehen kävelevän rannalla. On mahdotonta unohtaa sitä kummallista vaikutusta, minkä itsessään tuntee kohdatessaan ihmisen syvässä erämaassa. Keskustelumme taukosi. Oli kuin ainoastaan silmämme olisivat eläneet. Siinä samassa hetkessä oli kaikki väsymys kadonnut kuin taikavoiman kosketuksesta. Vene kiisi eteenpäin kuin siivillä. Tuossa tuokiossa ilmestyi eteemme kappale mitä vilkkainta elämää ja kauniita värejä, siltä tuntui meistä tuona »loihdittuna» hetkenä. Vastaamme tuli näet kaksi venekuntaa miehiä ja naisia, ja matalikolla kahlaili muuan mies ja irrotteli eräitä karille tarttuneita tervatynnyreitä, samalla kun toisia tynnyreitä vieri verkalleen virran mukana, tällä yksinkertaisella kuljetustavalla päästäkseen Köytän lastauspaikalla Tornion edustalla odottaviin laivoihin.
Kun veneissäolijat meidät huomasivat, näytti se niihinkin tekevän yhtä eloisan vaikutuksen. Keskustelu oli pian täydessä käynnissä eikä siltä puuttunut alkuperäisyyden vivahdusta.