Tornio lienee luettava Perä-Pohjolan vaatimattomimpiin kaupunkeihin. Yleiset avonaiset alat, joita muuten on vähän, olivat nurmikkoisia. Yleisistä istutuksista saattoi tuskin mainita. Mutkikkaat, kapeat kadut olivat kiveämättömiä, samoin myöskin niitä leikkaavat palosolat. Näiden kujien kahdenpuolen oli ja on kai vieläkin jokseenkin syviä laudoilla peitettyjä ojia, mitkä samalla olivat jalkakäytävinä, Ne ovatkin ylen tarpeellisia etenkin syksyaikana, jolloin katujen liejun paljous ihan hirvittää. Rakennukset ovat enimmäkseen vanhoja, matalia ja punasiksi maalattuja, mutta tapaapa väliin uudempiakin ja sirommannäköisiä taloja, joihin on uhrattu valoisampia värejä.
Kun vuonna 1827 ruotsalainen naapurikaupunki Haaparanta syntyi, ei Torniolla ollut varoja eikä yritteliäisyyttä kilpailuun tuon ripeästi kehittyvän kilpailijan kanssa, jota nyt saatetaan sanoa nykyaikaiseksi, vaikkakin pieneksi kaupungiksi. Kadut siellä ovat leveitä ja suoria, asuinrakennukset siroja ja miellyttäviä, pienet istutukset sieviä ja hyvin hoidettuja, liike kaduilla jokseenkin vilkas, kauppapuodit ylimalkaan paremmin varustettuja ja asukkaiden vaatetus enemmän huolehdittua kuin Torniossa. Jos aikoo uida joessa, on matkustettava »Ruotsiin» j.n.e. Yhdessä suhteessa oli Tornio — kaikista merkeistä päättäen — ehdottomasti Haaparannan edellä, nimittäin siinä, ettei siellä ollut viekoitelevia työväenkapakoita. Niissä kahdessa Haaparannan kolmannen luokan kapakassa, jotka sijaitsevat vilkasliikkeisten katujen varsilla, saattoi avonaisista akkunoista keskellä päivää nähdä ja kuulla rähisevien miesjoukkojen pullojaan kilistelevän, ja kuitenkin oli niistä suuri osa suomalaisia jätkiä.
Ken Torniossa on oleskellut kauvemman aikaa kuin tavallinen turisti, hän luullakseni muistelee tuota pientä pohjoista kaupunkia rauhaisana paikkana vaatimattomine yksinkertaisine asukkaineen. Hän varmaankin hienosti hymyillen heittää tervehtivän katseensa noihin somiin, patriarkallisiin humalistoihin ja noihin reheviin ja suuriin perunamaihin, jotka kadunviereisen matalan ristiaidakon takaa pistävät yhtä selvästi katselijan silmiin kuin kauppamiesten vajojen katoille puukehyksien varaan ripustetut »melkilihat», joita auringossa kuivataan. Nuo puuvarustukset vajojen katoilla ovat täällä hyvin muodissa poronlihaa kypsytettäessä. Arkielämän pienet yksityiskohdat ovat täällä niin selvän avoinna ventovieraalle, että hän pian tuntee olevansa tuossa pikkukaupungissa kuin kotonaan.
Olisi väärin olla tässä mitään mainitsematta tuosta hiljaisesta, rauhallisesta Rantakadusta, jonka toisella sivustalla on jono vanhoja, kaksikerroksisia puutaloja, useimmat niistä ylen yksinkertaisia, vaan jotka kuitenkin näyttävät kätkevän itseensä monta muistoa ja tarinaa, joita ehkä mielellään kuuntelisi. Kadun toista sivustaa ei ole rakennettu, vaan täyttävät sen yksityiset »yrttitarhat» ja pienet puuistutukset ja niitä ulottuu aina joen rantaan asti. Sen pahempi varjostavat korkeat lankkaukset ja ristiaidakot tuota kaupungin kaunista kohtaa.
Yleisiä rakennuksia ei Torniossa oikeastaan ole muita kuin kolme: raatihuone, kreikkalaiskatolinen kirkkokappeli pienoiskoossa ja kaupungin v. 1683 rakennettu kirkko, jonka hyvin säilynyttä temppeliä ja huolella hoidettuja muistomerkkejä Tornio oikeutetulla ylpeydellä saattaa näytellä kenelle sivistyneelle ulkomaalaiselle tahansa.
Kirkon korkea suippotorni ja sen alkuperäinen, viiden pikku tornin koristama kellotapuli — jonka ylimmästä kerroksesta suotuisalla ilmalla saatettanee nähdä keskiyön aurinko yli koko yön juhannuspäivää vasten — näkyvät jo pitkän matkan päähän kaupungista.
Tämä puukirkko on ainoa laatuaan Suomessa. Se on nyt 225 vuotta seisonut ihan vaihtumattomassa vanhassa asussaan uskonpuhdistuksen ajan toiselta vuosisadalta alkaen. Tuota aikaa muistuttavat vielä sen monet koristukset: iso akkuna-aukko kierteisine pylväineen, viiniköynnöskuvineen ja serafinpäineen; köynnöksissä kiemurtelevat korintilaiset pilarit, lyijyreunaiset ruudut kuorinakkunassa; tämän lisäksi taiteellisesti maalattu ja kirjaeltu saarnastuoli vuodelta 1701, komeimpia mitä meillä on olemassa; joukko kattomaalauksia ja kuorikehys, mikä leikattuine köynnöskoristeineen ja rautaristikkoineen ja samoin uurrettuine ja kullattuine obeliskeineen tekee hyvän vaikutuksen erottaessaan kuorin alttareineen muun kirkon yhteydestä.
Tämä kaunis kirkollinen muistomerkki on Kaarle XI:nen ajoilta ja sen »syntymävuosi» on täsmälleen sama kuin Kaarle XII:nen.
* * * * *
Päivän Torniossa oleskeltuamme alotimme iloisina matkamme pohjoista kohti mitä herttaisimman sään vallitessa. Kevät kiirehti sekin meidän mukanamme ja loi ympärilleen mitä hienoimman vehreän värityksen niin kauas kuin silmä kantoi.