"Kenties joku rikkaampi poika tulee ja kutsuu sinut luoksensa."
"Kyllähän se on mahdollista", vastasi Liisa, ikäänkuin tuntien oman arvonsa, mutta salainen suru värähteli hänen äänessänsä.
"Niin, se kyllä saattaa tapahtua — ja silloin pääset sinä omaan valtaasi", sanoi toinen vitkaan.
"Hyvä on köyhän tytön, jolla ei mitään maailmassa ole, tulla omaan valtaansa ja päästä palelemasta", vastasi Liisa.
Sen jälkeen oli hyvän aikaa aivan hiljaa vajassa. Laurikin oli vaiti, eikä uskaltanut hengähtääkään. Vihdoin sanoi toinen, joka sanan pontevasti lausuen, mutta ikäänkuin hän olisi tahtonut panna sanoihin jonkinlaista leikillistä mieltä:
"Jos mulla vain olisi rahaa, kyllä sinut silloin ottaisin."
"Sen kyllä uskon", sanoi Liisa vakavasti, "ja hyvä se olisi. Mutta
Jumala ei sitä salli."
Nyt puhe taas keskeytyi. Kuului vain kuinka tupakkapiipusta muutamat savut vedettiin ja sitä sitte pari kertaa hiljaa ja vakaasti koputettiin pölkyn päähän. Hetken kuluttua sanoi Liisa:
"Tuletkos nyt tanssimaan?"
"Tulen", vastasi toinen.