IX.
Kummitus Ristimäen metsässä.
Jättäkäämme se huone, jossa äsken onnelliset vanhemmat murehtien ja ääneti istuvat ainoan lapsensa ruumiin vieressä, kuulematta mitä tuvassa jutellaan, joka puhe kenties kuitenkin olisi voinut saattaa Laurin taintuneen sydämen hämmästyksestä säpsähtämään.
Myllykylän mylläri oli näet, sill'aikaa kun Uotilan rengit istuivat jauhettansa odottamassa, kertonut kummallisia ja kauheita kulkupuheita, joita useammat niistä myllymiehistä, jotka kirkolta päin olivat kulkeneet uutta tietä, syksyllä olivat levittäneet tuosta muutoinkin kamalasta ja kolkosta Ristimäen metsästä.
Kun he — niin olivat he kertoneet — yön pimeydessä olivat joutuneet kuormineen siihen alanteeseen, joka Ristimäen tienoilla kulkee noiden molempien korkeain metsäkangasten välillä, ja tulleet siihen paikkaan, mistä kaita tie suikertelee toista kangasviertä ylöspäin, olivat heidän hevosensa yht'äkkiä ruvenneet levottomiksi ja vauhkoiksi ja olleet viedä kuormat kumoon. Kun he katselivat ympärilleen nähdäksensä syytä miksi hevoset pelästyivät, olivat selvään nähneet valkean, mahdottoman suuren haamun, joka seisoi nojautuen honkaa vasten. Kun he, kauhistuen tätä hirveää kummitusta, olivat kiirehtineet eteenpäin, olivat he olleet huomaavinaan, että tuo valkea haamu hiljaa liikkui metsän puiden välissä, joskus kohoten luonnottoman pitkäksi, kunnes se viimein vaipui maahan ja hävisi.
Näin oli ensimäinen, joka kummituksen oli nähnyt, kertonut tapauksen. Sittemmin olivat useammat muutkin, jotka pimeinä syys-öinä olivat kulkeneet mainitun paikan ohitse, kauhistuksekseen saaneet Ristimäen metsässä nähdä kummituksen, josta kuitenkin kertomukset vähän erosivat toisistaan. Muutamat sanoivat sen olleen pienen lapsen näköisen ja väittivät kuulleensa sen hiljaista itkua; toiset kertoivat haamun luonnottoman suureksi ja aivan mykäksi. Kaikki he olivat yksimieliset mainitessaan sen paikan metsässä, jossa haamun oli tapa tulla näkyviin. Moni oli tosin kulkenut samaa tietä, pimeälläkin, näkemättä siintoakaan kummituksesta; mutta se usko, että semmoinen todella oli ottanut ollakseen niillä tienoin, oli kuitenkin hyvin yleinen varsinkin taika-uskoisessa ja vähemmän valistuneessa osassa kansasta.
Luonnollista oli, että Ristimäen metsä tällä tapaa sai pahan maineen, ja uljas oli se mies, joka yön-aikana ja varsinkin syksyllä, jolloin haamu useimmiten näyttihe, uskalsi kulkea uutta tietä.
Kaikellaisia selityksiä ja vanhoja muistoja ruvettiin kohta sovittamaan tuohon tavattomaan kummitukseen metsässä, ja milloinpa sanottiin, että se oli suuri syntinen, milloin murhattu lapsi, joka siellä kummitteli löytämättä rauhaa haudassansa.
Semmoinen oli lyhyesti kerrottuna se ihmeellinen juttu, josta väki puhui
Uotilan tuvassa samana iltana kuin Laurin ja Liisan ainoa lapsi kuoli.
Ei surullinen isäntä silloin kuullut tätä puhetta, ja vasta kauan aikaa jälkeenpäin sai hän kuulla muutamia tyhjiä ja katkonaisia huhuja kummituksesta Ristimäen metsässä, jotka vanha Kaisa kertoi hänelle.