Päivän koittaessa istui Lauri sen talon rappusilla, jossa nimismies asui. Ovi oli vielä lukittuna. Kun väki myöhempään aamulla astui ulos, kummasteltiin sitä, että tuo varakas ja arvossa pidetty isäntä istui ulkona rappusilla, ja kysyttiin, mihinkä hän hevosensa oli jättänyt.
Mutta Lauri pyysi vain saada puhutella nimismiestä.
Kun hän oli tullut nimismiehen huoneeseen, ilmoitti hän olevansa kadonneen emännän murhaaja ja kertoi todenmukaisesti kuinka kaikki murhaa tehdessä oli tapahtunut. Hän mainitsi, kuinka hänen oli onnistunut salata rikoksensa, ja ainoastaan silloin, kun hän kertoi, miten hän oli rääkännyt hevostansa saadakseen sen karkaamaan Järvenpään pelloille päin, näytti arka häpeä hämmentävän sitä tyyntä ja vakavaa tapaa, jolla hän kertoi kaikki muut kohdat.
Murhan todistajaksi ilmoitti hän vanhan Olli torpparinsa, jonka hän tiesi uskollisesti pitäneen sen valan, jonka Olli oli tehnyt luvatessaan olla kellekään puhumatta siitä rikoksesta, minkä hän oli nähnyt.
Kun nimismies kysyi Laurilta miksi hän oli murhannut emännän, vastasi
Lauri vain:
"Hyvä oli hän aina."
Muuta vastausta ei hän vast'edeskään antanut tähän kysymykseen, pudisteli vain päätänsä eväten ja oli ääneti. Ainoastaan papille, joka seurasi häntä Uotilasta kirkonkylään, oli hän epäselvästi viitannut murhan todelliseen syyhyn.
Kauhistus murhasta, joka niin ihmeellisellä tavalla ja pitkän väliajan perästä oli tullut ilmi, ja sääli ja kunnioitus taistelivat vanhan nimismiehen sydämessä, kun hän kuuli Uotilan isännän nöyrästi ja omasta ehdosta syyttävän itseänsä rikoksesta, josta ei kukaan voinut pitää häntä epäluulon-alaisena, ja hän kohteli sen tähden Lauria sääliväisesti.
Mutta Lauri sanoi vakavasti:
"Toisin mua kohtelisitte, jos olisitte nähnyt kuinka emännän murhasin."