Kievarissa vietettiin paraillaan käräjien köyriä. Salin puolella, jossa naisvieraat ja poikamiehet elostelivat, tanssia hilkattiin hanurin säveleiden mukaan, tupakamarissa istuivat isännän vieraat höyryävien totilasien ääressä. Raollaan olevasta kamarin ovesta kajasti lampun valo hämäräiseen tupaan, iloisia ja voimakkaita öyhkäyksiä kuului aina puhelun lomiin. Kievari itse käytti sanavuoroa ja hänen sanojaan säestivät kestivieraiden valtavat naurunhohotukset.
— Sitä vasta oli pelimanni tuomariksi. Nähkääs, kun siinä Kukkosen
Miinan lapseneläkejutussa kyseli vierasmiehiltä rikusta rikkuun.
Hovilan herrastuomari ja muut lautamiehet olivat nauraa mahansa halki.
No, nuorihan tuo olikin, mutta järki juuttaalla kirkas kuin sepän ahjo.
Maistetaanpa, tulee parempia sylkyjä.
Lasien kilahdellessa työntyi tupakamarin ovi auki, kievari ja hänen vieraansa näkivät vain Taivos-ukon ja Jonnin, pastori oli jäänyt etäämmälle varjoon. Jonnin lausumaan hyvään iltaan ei kukaan vastannut, tervehdityt ja tervehtijä katsoivat kysyvästi toisiinsa, mutta Jullu piiloutui isäntien taakse.
— Suonette anteeksi, jos häiritsemme, alotti Jonni vähän kankeasti ja arastelevasti. Käyntimme johtuu eräästä vereksestä tapauksesta, joka hiljattain on tässä talossa sattunut. Tarkoitan Mikko Reilun puukotusjuttua. Ehkä on teille tunnettua, että kylässä löytyy nuorien seura, jonka lippu on vihitty puhtauden, totuuden ja rakkauden nimeen. Seuraa on syvästi loukannut tässä talossa sattunut puukotusjuttu.
— Se oli surkuteltava tapaus, myönsi kievari.
— Varsin surkuteltava, toistivat kestivieraat.
— Tapausta tarkastellessa puhtauden, totuuden ja rakkauden valossa, jatkoi Jonni sujuvammin kun alottaessaan, on nuorien seura tullut siihen päätökseen, että te, isäntä, olette onnettoman jutun pääsyyllinen.
— Minäkö? Minäkö puukon paidoin Mikon käteen? Saappaasi kärjessäkö järkesi on?
— Jokainen vastatkoon töistään, arvelivat kestivieraat.
— Te juuri viinallanne sen teitte. Olisiko Mikko selväpäisenä vilkutellut puukkoa?