— Tehdään semmoinen koe, että muutat kievarista.
— Minne?
— Taivos-ukon luo.
— Suuttuakseni piankin päiviini ja kolkuttaakseni jälleen nykyisen isäntäni oveen. Tunnen että siten tulee käymään.
— Mutta jos lasket väärin.
— Enpä laske. Et ymmärrä tilaani. Kun kirvelee, kalvaa ja polttaa, niin sitä ei kestä, ei, ei. Nousee semmoinen ärjy sieluun, että menköön kaikki.
— No, jos lankeat, nouset jälleen ylös. Sitte lankeamiset harvenevat.
— Jaa harvenevatko? toisti Jullu ja hänen kasvoillaan valosti hiukan.
Se oli toivon kipinä, joka iski tulta. Jonni ei jättänyt suotuisaa silmänräpäystä käyttämättä.
— On parasta, että muutat jo tänään. Nyt heti.