— Niitä oli ainakin puoli tusinaa, jotka menettelivät samoin, puoli tusinaa kievarin läheisimpiä ja vankimpia tukimiehiä, jotka milloin tahansa ovat kypsät astumaan meidän riveihimme.
— Ja kun ne kerran luopuvat, vetävät ne mukanaan kymmenittäin muita.
Joulun loppupäivinä myytiin taasen huutolaiset. Jonni meni Pälsyn isännän kera huutokauppaan ja vaati, että Heimon Hiskia piti sijoitettaman Pälsyn luo, joka oli ensimainitun läheistä sukua.
— Ei tule kysymykseen suku, vaan laki, rehenteli kievari. Ja meidän kunnassamme on voimassa semmoinen laki, että huutolaiset sijoitetaan vähimmän vaativalle.
Hiskian vuoron tultua, teki Pälsy tarjouksen sadastakahdestakymmenestä markasta, mutta joku muu otti helpommasta, ja kievari määräsi Hiskian helpomman huutajan hoitoon.
Ja sillä hyvä.
KOLME KIRJETTÄ.
Jonni viivähti tavallista myöhempään pastorin luona, nousten lähtemään vasta kellon mennessä yhdeksään. Oli toukokuu alussa, taivas oli illan kuluessa vetäytynyt ohueen pilveen, valaen hienoa tihkusadetta lumipeitteestään tuonottain vapautuneesen maahan. Sateen vuoksi valitsi Jonni kylätien, sillä pellon polut olivat kevätkosteudenkin tähden niljakkaita käydä ja sade teki ne vieläkin liukkaammiksi.
Taivos-ukon kohdalle ehdittyään, näki hän työpajassa tulen tuikkivan, mutta tuvan puolella vallitsi hämärä, seikka, joka pani Jonnin arvelemaan ja ihmettelemään, sillä tuvan asukkaalla oli kiireellisiä töitä pareillaan tehtävänä. Tapansa mukaan asteli Jonni reippaasti ja kotvasen vielä asteltuaan, keksi hän edellään astujan, joka niinikään polki tulisesti eteen käsin. Välimatkan vähitellen lyhettyä, luuli Jonni tuntevansa polkijan Julluksi. Vartalon koko oli sattuvasti sama, samoin astuntakin. Varmin tuntomerkki oli kuitenkin vartalon kallistuminen oikeaan, Jullun omituisuus, josta hänet jo etäämmällekin voi tuntea. Kerran edelläpolkija silmäsihe taakseen, mutta lisäsi sen tehtyään vieläkin nopeutta. Ei ollut enää epäilystäkään, nopea astuja oli kuin olikin Jullu. Jonni huusi häntä nimeltä. Ei vastausta. Toistamiseen huusi Jonni, mutta Jullu vain paransi nopeuttaan. Noin hilkkasivat he kilpaa kappaleen matkaa, välin käydessä yhä lyhyemmäksi. Jonni alkoi aavistaa, mistä oli kysymys, ja hänen aavistuksensa osoittausi oikeaksi Jullun kääntyessä kievariin vievälle tielle. Kievari sijaitsi kylän kauniimmalla paikalla, pienellä töyränteellä peltojen keskessä. Komean talon tupakamarista loisti tuli.
— Jullu, huusi Jonni vielä kerran, mutta nähtyään huutonsa jääneen vaikutuksetta, pani hän juoksuksi, saavuttaen Jullun muutamalla harppauksella.