Saadulla voitolla oli suuri merkitys. Edistyspuolue oli potkinut kapalovyönsä rikki, se oikoili nuorteata vartaloaan, syöksyäkseen uusiin valloituksiin ja voittoihin, se imi itseensä veriä vastapuolueen riveistä ja sulatti ne tuota pikaa, sillä ihmisillä on yleensä hyvä vaisto huomata, mikä voima on paisumaan päin, mikä vanhuuteensa nääntyy.
Kunnan suurkysymyksiä oli kansakoulukysymys. Koulu kyllä löytyi, mutta se oli kehnossa kunnossa. Muuan kirkonkylän syrjätalo oli maineen ja mantuineen ostettu koulutaloksi, maat olivat vuokratut koulutalon naapurille ja vuokratuloista suoritettiin kaikki koulun juoksevat menot. Huoneet olivat epämukavat ja hatarat, opetusvälineet, sen verran kuin niitä löytyi, vanhaa romua ja kaiken muun kukkuroiksi olivat opettajan palkkaedut niin huonot, ettei kukaan pätevä ja toimeensa pystyvä opettaja viihtynyt paikassa vuotta kauemmin. Alituiset opettajamuutokset pilasivat lopunkin. Väliaikaisien ja toimeensa pystymättömien opettajien kera laahustettiin vuosi kerrallaan eteenpäin, väliin jouduttiin opettajavaihdokseen kesken lukuvuottakin. Huolimatta kirkonkylän melko suuresta asukasluvusta, pysyi oppilasluku alhaisena, itsestään seurasi että opettajan arvo kieppui tasapainossa oppilasluvun rinnalla.
Näinä aikoina toimi koulun väliaikaisena opettajana joku entinen kaartin aliupseeri ja kiertokoulun opettaja. Jonni ja pastori pistäysivät muutamakseen kuulemaan opetusta. Sattui olemaan historiatunti, suuren Napoleonin vaiheet olivat esillä. Opettaja oli sotaisen innostuksen valloissa. Luodakseen oppilaiden nähtäväksi oikein havainnollisen kuvan suuren keisarin sankariudesta, syöksähti hän äkkiä alas opettajatuolilta, marssi luokan edessä lattian poikki pari kertaa, pysähtyi sotilaallisesti, löi vasemman käden nyrkillä rintaansa, mulkoili silmiään, kaaristihe takanojaavaan asentoon ja karjasi, leuat vinoon vääntyneinä, oikealla korpraali-innostuksella:
— Ja näin virkkoi Napoleon: kuulkaahan te viidennen linjarykmentin pojat, kuka teistä tahtoo ampua keisarinsa?
Vaikutus oli niin hullunkurinen, että Jonni ja pastori purskahtivat väkisenkin nauruun. Opettaja käsitti naurun mieltymyksen osoitukseksi, jatkaen opetusta raa'alla korpraali-innostuksella, joka ei ensinkään soveltunut aineen esittämiseen eikä liioin kyennyt herättämään kasvattavia mielteitä oppilaiden sydämmissä.
Koulussakäynnin jälestä joudutti Jonni vielä samana syksynä kansakoulukysymyksen kuntakokoukseen, esittäen tykkänään uuden koulun rakentamista kirkon vaiheille. Kievari saapui vielä kuntakokoukseen, taistelemaan oman rakennelmansa puolesta, mutta koulun toimintaan oltiin laajoissa piireissä tyytymättömiä — viime vuosina olivat varakkaammat syrjäkyläläiset käyttäneet lapsiaan naapurikuntien kansakouluissa — esitystä kannattivat kaikki muut, paitse Hosun miehet ja joku kourallinen kievarin läheisempiä tuttavia. Ja niin päätettiin entinen koulutalo myytäväksi, uusi koulu rakennettavaksi, opettajan palkkaedut korotettaviksi ja opetusvälineet hankittavaksi. Kievarin kälykin ja ne, jotka hänen mukanaan olivat loistaneet poissaolollaan syyskuun kuntakokouksesta, kannattivat esitystä.
— Tekin julkeatte nousta minua vastaan, lausui kievari katkerasti.
— Emme me nouse sinua vastaan, huomauttivat puhutellut, se on aika, joka nousee sinua vastaan.
Koulukysymyksen jälestä tuli säästöpankin vuoro. Ominaisella tarmollaan ajoi Jonni kuukaudessa asian alulle. Sattui olemaan pyhäinpäiväin tienoo, jolloin palvelusväellä oli runsaasti rahoja. Jonni ja pastori lähtivät kiertämään pitäjää, saaden saaliiksi kauniita summia talletettavaksi perustettavaan säästöpankkiin. Varakkaammat toivat suurempia panoksia ja kaikki sujui niin liukkaasti, että pankki alotti toimintansa uudelta vuodelta.
Nuorien seurassa oli näinä aikoina herännyt tuuma oman tuvan hankkimisesta. Tuuma kypsyi työksi, pidettiin hirsitalkoot, hommattiin arpajaiset, otettiin säästöpankista tuhannen markan suuruinen laina ja kunnalta pyydettiin toinen tuhat apurahoiksi. Kun kunnantupa oli ahdas ja muutenkin tarkoitukseensa kelpaamaton, suostui kunta antamaan apurahat ehdolla, että kunnan viralliset kokoukset saadaan pitää maksutta uudessa seuratuvassa, jonne säästöpankkikin pyydettiin sijoittaa. Siten seuratupa pääsi syntymään rinnan uuden koulun kanssa. Sen syntyaikoina herkesi kievari käymästä kuntakokouksissa. Kuiskailtiin, että hänen omissa taloudellisissa asioissaan alkoi olla pitelemistä molemmin käsin ja vähän ylikin. Tyttäret olivat edellisenä vuonna joutuneet miehelään, kumpikin oli saanut viisi tuhatta myötäjäisiksi ja entisiä velkoja löytyi myöskin. Jo alkutalvena myi kievari nuorta halkometsää usean tuhannen markan edestä ja kevätpuolella otti hän säästöpankista viidentuhannen markan suuruisen lainan. Hänen varvastaan puristi jostakin. Muutamat sukulaisuudet ja tuttavuudet näyttivät vaihtuneen vihollisuudeksi, sillä molemminpuoliset vierailut lakkasivat äkkiä. Velkakirjassa, jolla rahat otettiin pankista, olivat takuumiehet ystäväpiiriin kuulumattomia. Kuiskailtiinpa, että parin muunkin paperin takuunimet olivat tuonottain olleet muutoksien alaisina ja siitä juuri vierailujen lakkaaminen ja ystävyyden kylmeneminen.