Martin ja Jullun ehdittyä tupaan, käytiin jouluillalliselle.
— Eikö kenenkään uteliaisuus herää kysymään, miten minä näin yksin kuljen, kysyi rouva.
— Epäilykseni ovat heränneet, vastasi Jonni.
— Minun myös, lisäsi Eliina. Täti on leski.
— On se kai nähty lehdissäkin.
Seppolaiset katsoivat kysyvästi toinen toisiaan silmiin. Vihdoin Martti tunnusti:
— Minä kyllä näin, mutta satuin unhottamaan.
— Kuolema tuli aivan äkkiä. Vainaja istui keinutuolissa ja poltteli piippuaan, puhe oli käymässä Jullusta. Hän tuumaili huomispäivänä kirjoittaa Jallulle ja pyytää kotiin joulua viettämään. Huomenna kirjoitan, ne olivat hänen viimeiset sanansa, ne sanottuansa pudotti hän piippunsa ja makasi keinutuolissa hengetönnä.
-— Entä tämä pieni eläjä, kuka hän on?
Rouva silitti tytön kiharoita ja virkkoi: