Päivänä muutamana, Jonnin kaivaessa vastaraivattuun peltoon ojaa, tuli Eliina hätäilevän näköisenä kaivuulle. Oli paisteenkuuro, aurinko hymyili herttaisesti pilvien lomista.
— Mikä nyt on?
— Pikku Eliina on sairas.
Jonnilta oli lapio pudota ojaan, mutta hän hillitsi mielensä.
— Ei se toki lie mitään vaarallisempaa, elähän huoli hätäillä.
He lähtivät yhdessä Seppolan tupaa kohti.
— Tyttöhän on ollut viime aikoina virmempi tavallista.
— Ei se ollut enää eilen illalla ja tänä aamuna oikeissa ruuveissaan, mutta vasta tunti sitte tuli kipu piilostaan esiin.
— Elähän sentään huoli hätäillä, tyynnytteli Jonni, vaikka tunsi selvästi, että hän itse enimmän oli tyynnytyksen tarpeessa. Usein pikku lapset sairastavat.
Kehdosta kuului valitus Jonnin korviin jo tuvan ovea avatessa. Posket hohtavina vaikeroi pikku Eliina, käännellen tuskissaan päätään oikeaan ja vasempaan, ja kun se katsoi isään, oli katseessa jotakin, tuijottavaa ja terävää.