Mitä tehdä? Mistä apu yksinäiseen metsätorppaan, ja kuka avuksi? Kuu ja taivahan tähdet.
Välähti neuvo Jonnin mieleen.
— Käyn noutamaan äidin tänne, äiti on tottunut ja ymmärtää.
Siihen korteen tarttui Eliinakin.
— Lähde joutuin, ehdit yön seutuvissa kotiin.
Hukkaamatta enää silmänräpäystäkään lähti Jonni ajamaan Kaislaa kohti. Toivon kipinä alkoi lämmittää pelkojen kylmettämää mieltä ja se toivon kipinä pani kiirehtimään. Tasaiselle maantielle saavuttua lisättiin kulun nopeutta. Hei, harmaja, juokse, harmaja, pikku Eliinan vuoksi, juokse. Äiti kyllä keksii avun. On tottunut ja ymmärtää. Ei ole hätikkö, näkee heti, mitä lajia kipu on. Ja ehkei olekaan vaarallista lajia, kun niin äkkiä yltäsi. Eiköhän ne vaarallisemmat tule vitkemmin? Hei, harmaja, juokse, harmaja, pikku Eliinan tähden, juokse.
Juoksi harmaja, taival lyheni ja loppui. Ja alkoi uudestaan Kaislan rapun edessä ja päättyi puoliyön aikana Seppolan tanhualla.
Eliina kiirehti vastaan.
— Mitenkä nyt on? Onko huonommin tai paremmin?
— Ei kumminkaan, luullakseni.