Ennallaan olikin pikku potilas, ennallaan poskien hohde, silmien tuijottava ja terävä katse, ennallaan olivat valituksetkin, jotka huohottavan hengityksen kera työntyivät kuuluviin.
— Onko nukkunut lainkaan?
— Ei, mutta väliin valitukset väsyvät.
Pantiin etikkakääreet pikku potilaan otsalle ja annettiin joku tippa punaista rohtoa veden kera. Ne vaikuttivat rauhoittavasti, valitukset väsyivät, silmien tuije pehmeni.
— Jonni menköön nukkumaan ja menkää te muutkin, kyllä minä valvon ja hoivailen, puheli Kaislan emäntä, asettuen kehdon ääreen.
Keventynein mielin paneutui Jonni makuulle, herätessään oli päivä jo korkealla.
— Miten nyt on laita?
Eliinan ja äidin silmäys puhui totuuden.
— Nyt on huonommin.
Päivemmällä rauhoittui lapsi, valitukset vaikeni heikommiksi, poskien puna laimeni ja pään liikkeet herkesivät.