Jutellessamme vierivät minutit nopeaan ja ilta oli jo mailla, kun nousin lähtemään. Ovessa tuli seppä vastaani. Hän oli iloinen ja kovajäntereinen mies, vaikka jo vanhuuden puolella ijän suhteen.
— Teistä ei olisi sepäksi, virkkoi hän puristaissaan rautakourallaan pientä kättäni… eipä hiidessä olisikaan.
— Ehkä sentään kellosepäksi.
— No jos siksi, mutta ei ainakaan rautasepäksi.
Käyntini sepän Ainin luona ei jäänyt yhteen kertaan, päinvastoin tuli niitä tehdyksi mahdollisimman tiheään. Vierailu hänen luonaan vaikutti suuresti henkiseen elämääni. Minussa tapahtui jonkinlainen uudistus, joka tuntui ihmeen suloiselta, raitistuttavalta. Vanhat asiat, joihin olin jo aikoja sitte väsähtänyt, kyllääntynyt, alkoivat tulla viehätystä täyteen ja usein henkeni nyt löysi nautintoa siinä, jossa en ennen huomannut muuta kuin pelkkää tyhjyyttä, ikävyyttä. Elin nyt elämää varten enkä pelkältään kuluttaakseni luotuja päiviä iltaan, kuten ennen usein olin tehnyt. Jonkun verran työtä sain tehdä ennenkun Aini suostui puolestaan heittämään teitittelemiset järveen. Mutta kylläpä työ maksoikin vaivan. Mitään niin suloista eivät korvani ennen olleet kuulleet. Kun Ainin huulilta kuulin Sipi tai "sinä", värähteli koko ruumiini, ja niiden sanojen edestä olisin tyytyväisenä astunut vaikka mestauslavalle, jos sitä oltaisiin vaadittu.
Kun ne kuusi viikkoa, jotka siellä pidin koulua, olivat kuluneet lappuun, alkoi minulle kesäloma. Kirjansitojan työtä, jota harjoittelin sivuammattina, oli keräytynyt talven kuluessa vahvasti. Tärkeimmät sitoumukset suoritin kolmessa viikossa — sitte löysin itseni maantieltä. Selässäni oli nahkainen reppu, kädessäni koukkusauva. Matkani suunta kiersi kaukaiseen syrjäkylään, jonka alapuolella oli sievä järvi. Talossa, josta olin keväillä koulua pitänyt, sain melkein ilmaiseksi huoneen asuakseni. Ilmoitin viipyväni aina pari viikkoa erälläni kalastelemassa, vetelehtimässä. Sitte lähdin Ainia tapaamaan. Tuloni oli aivan odottamaton ja tyttö pahoin punastui, kun vartaloni ilmautui kynnykselle.
— Minne olet menossa?
— En minnekään… tänne vaan tulin, kun täällä viihdyn paremmin kuin muualla.
— Ihanko koko kesäksi?
— Niin on aikomus. Töiden vuoksi kuitenkin täydyn kerran kuussa poistua viikoksi tai kahdeksi. Verstaani näetsä jäi sinne.