On kulunut vuosia toistakymmentä…
Taistelut eivät voineet murtaa minua, jolla oli intoa, sisua ja horjumaton vakaumus hyvän lopulliseen voittoon. Kaikkien vastuksien seurauksena oli vain luonteeni karaistuminen. Omituinen vaikutus tuntui sielussani, kun kappeliseurakunnan punaiseksi maalattu puukirkko kajasti silmiini talvisena kuutamo-ehtoona. Lämmin väre kulki läpi luitteni, olentoni pyhimmät tunteet ikäänkuin iskivät tulta.
— Tuolla järven rannalla on pappila, virkkoi kyytimieheni, sinnekö ajetaan?
— Sinne.
— Onko siellä lämmintä huonetta?
— On, rengin vaimo tietää tuloni, se edellinen pastori on toiminut.
— Se oli naimaton mies sekin.
— Niin oli.
— Ja yhtä nuorikin… no jouduppa nyt!
Hevonen lähti juoksemaan kohden pappilaa, joka oli järven rannalla. Tiukukellojen helinä herätti rengin, hän tuli vaimoneen pihalle minua vastaanottamaan.