Ja arvatkaas, huoneeseeni astui ilmi elävänä Pappenheim… huulilla ja silmissä loisti lauhea hymy.
— Sinäkö täällä opettajana? Velikulta veikkoseni…!
— Minähän se täällä olen… terve tuloa sinäkin.
Pappenheim haki itselleen tuolin ikkunan lähelle ja istui viereeni. Ei ollut ulkonäön suhteen entisestään paljon muuttunut. Oli kenties paksuuden suhteen hiukan ehoisampi, mutta pituus oli melkein vanhallaan.
— Kerro nyt jotakin elämästäsi, pyysin minä.
— Ei ole mitään erinäistä kerrottavaa. Kansakoulusta lähdettyäni olin paimenena ja renkipoikana, sitte menin seminariin ja nyt olen täällä toista vuottani opettajana.
— Miten viihdyt?
— Hyvin, mainion hyvin. Täällä on jäykkää kansaa, josta pidän. Se ei innostu mihinkään asiaan ensi tuokiossa, mutta sitte kun joku mielipide heissä kypsyy, ovat he miehiä puolustamaan sitä. Esiintymistavalla on täällä suuri merkitys. Kun kohtelet heitä ystävinä ja vertaisina, panevat he huomiota sanoillesi ja tuumivat niitä. Jyrkkämielisyys ja komentaminen turmelee kaikki. Edeltäjäsi oli jaloluontoinen ja lahjakas mies, mutta hänellä ei ollut mitään vaikutusmahtia. Hän oli kokematon herrassäätyläinen, sen hän itsekin jälestäpäin huomasi. Hän sai kokea vastarintaa joka taholla.
— Vai niin.
— Käydäänpä nyt koululle, minulla on omintakeinen talous.