Se oli ensimmäinen keskustelu häitten jälkeen Virran veljesten välillä.
Aikaa myöten vieraantuivat he toisistaan yhä enemmän ja kului viikkoja, jolloin eivät he vaihtaneet luotua sanaa toistensa kanssa. Eerikki kävi aamusta iltaan työssä, Heikalla oli omat puuhansa, omat seurustelu-kumppaninsa ja neuvonantajansa, nimittäin emännän sukulaiset. Parin vuoden kuluttua otti hän pitäjän pankista lainan. Silloin Eerikin veri kuohahti ja salaa, kenenkään näkemättä, repäsi hän tukkaansa useamman kerran. Ei tiennyt kumpaako enemmän kirota, vaimon vaikutusvaltaa vaiko miehen pehmeyttä. Molemmat olivat seurauksiltaan yhtä surkeita, onnettomia. Velimies oli kuin lumottu, oli kokonaan tahdoton välikappale vaimon käsissä, se näkyi selvään kaikista toimista.
Eerikiltä loppui toisenkin kerran maltti. Kun piika pantiin kesken vuotta pois palveluksesta, ilman että Heikka edes yrittikään vastaväitettä tekemään, meni Eerikki renkien aikana emännän nenän eteen ja mölähytti sanoa karkealla äänellään:
— Sinä olet sukusi paraita. Sano minun sanakseni, että kymmenen vuoden päästä ei Virran talossa ole muuta kuin velkaa ja nälkää. Se on Tuimalaisten tuntomerkki, että niiden kainalosta tippuu köyhyys, mihin ikänä joutunevatkin. Sano minun sanakseni.
Emäntä lensi tulipunaiseksi kasvoiltaan ja virkkoi:
— Tiedetäänhän se, ettei sinun päässäsi ole kaikki ruuvit paikoillaan.
Eerikin sopimatonta käytöstapaa raskautti tärkeä seikka, isäntä nimittäin ei ollutkaan silloin saapuvilla. Kun veljekset seuraavana päivänä kohtasivat toisensa kahteen kynteen, virkkoi Heikka tuiman puoleisesti:
— Minä komennan itse vaimoani, pane se mieleesi vastaisien aikojen varalle. Eikä sen tarvitsekaan muille kelvata eikä muiden mieltä noutaa.
— Tietysti niin, vastasi Eerikki… tuli malttamattomuudessa sanotuksi liian rouvisti.
Puolen vuoden kuluttua sananvaihdosta emännän kanssa sattui iloinen tapaus Virran talossa, mutta Eerikkiä ei käskettykään tervehtimään äitiä ja pienokaista, vaikka hän niin kiinteästi odotti. Kummiakin valitessa mentiin koreasti hänen sivutseen ja otettiin Tuimalasta molemmat. Tuo oli, tähän-astisista tapauksista melkein karvain pala niellä, se tahtoi salaa heristää kyyneleitäkin karhumaisen miehen silmistä.