Eerikki hymyili onnellisesti.
— Täällä on vielä yksi, virkkoi emäntä… tule katsomaan tätäkin.
— Miten se on vanha?
— Vasta vähän yli puolen vuoden.
Valoisaksi nuo kävivät Eerikin kasvot, kun katseli kehtoon, jossa hento lapsi oli uneen vaipumaisillaan.
Mutta Heikka viittasi häntä tulemaan kamariin kanssaan, ja Eerikki läksi. Kauvan he siellä viipyivät kahden kesken…
Aamulla lähti Heikka nimismiehen luo ja maksoi rästinä olevan kruununveron. Sieltä palattuaan ajoi hän kylään ja toi velimiehen tavarat jälleen kotiin.
Virran veljesten välillä oli tapahtunut sovinto.
Hattuni historia.
Se päivä on vielä nytkin kirkkaasti muistossani. Aamulla satoi tiheästi, mutta ehtoopuolla ohenivat pilvet, taivaan sininen kansi rupesi kuultamaan, auringon valo säteili ensin korkeuksissa, sitte se salaa pujahti alas kaduille, pihoille ja tirkistipä vihdoin rautakaupankin ikkunaan, jonka takana minä seisoin, katsellen koulupoikia, ajureja, torimatameja, rantajätkiä. Nuo onnen lapset saivat vapaasti liikkua ja lekotella päivänpaisteessa, minun raukan sitävastoin täytyi seisoa päivät pääksytysten rautapuodissa ja odotella ostajia ja valehdella ja pettää kuin mustalainen.