— Tästä tulee siirryttäväksi vähän tuonnemmaksi, virkkoi hän tasamielisesti ja ikäänkuin olisi ollut kysymyksessä aivan vähäpätöinen seikka.
— No, onkin siltä totta ne jutut. Mikä päähäsi pisti?
— Ei mikään erittäin. Tekee vain mieleni tirkistellä maailmaa ja…
— No, no, kyllähän se on ymmärrettävä asia. Tulet ensi syksynä takaisin.
— Eipä tiedä… tulin tuomaan teille viiden vuoden arentimaksun.
— Hm, hm, vai viiden vuoden… ja Linnalan isäntä otti mustuneen setelikäärön Olavin kädestä. Sinä olet kummantapainen mies, sinä Olavi. Noh oma asiasi, juokse vaikka järveen. Et nai etkä pysy paikoillasi, vaikka sinulla on omahinen talo, säästöpankin vastakirja, riski morsian ja… noh, omia asioitasi nuo on kaikki, juokse vaikka järveen, kuten jo sanoin. Niin, hyvästi vaan. Sinä olet isäsi poika, umpimielinen, kovasisuinen, ylpeä… vankka työmies, rehellinen palvelija, luotettava… juokse vaikka järveen, kunhan vaan vuoden päästä tulet takaisin.
Pyhämies-viikolla lähti Olavi.
* * * * *
Entistä menoaan vieri kylän elämä. Pieniä muutoksia sattui siellä ja täällä, kuten väen lisäännystä, vähennystä ja muuta sen tapaista.
Kun ei Olavia vuoden päästä kuulunut takaisin, meni Serafiia naimisiin säätynsä mukaisesti. Saku oli jo nainut hänkin ja siten joutunut kylän kantaväestön riveihin. Vuoden kahden kuluttua kävi hänelle, kuten Olavillekin. Toinen, verrempi mies paiskasi hänet paininlyönnissä alleen — ja ennen pitkää sillekin voittajalle ilmaantui vaarallinen kisaveikko.