Palvelustyttö totteli niinkuin kone, pani Ellin sänkyyn maata ja nukkui heti.
Lamppu paloi koko yön, Elli istui sohvalla eikä nukkunut rahtuakaan. Kultakello, epäsiveellinen kirja ja yöllinen kohtaus isännän kanssa antoivat ajattelemisen aihetta koko yöksi. Niiden tarkoitus paljastui kaikessa alastomuudessaan Ellin silmäin eteen. Kylmät väreet kävivät ruumiin lävitse. Ja vihdoin kävi mieli niin ikäväksi, että täytyi itkeä. Tuo seikka, että häntä oli pidetty rikkaruohona, kuohutti kyyneleitä talvinaan poskille.
Vihdoin tuli aamu…
— Ette saa kesken kuukautta erota, virkkoi isäntä siististi ja kohteliaasti. Jääkää vielä tuonnemmaksi, ehkä sitte…
Elli vastasi ehdotukseen siten, että pani kassan avaimet pöydälle.
— Tarkastakaa tilit heti.
— Minne nyt pyritte?
— Sanomaan rouvalle hyvästi.
— Hm… menkää vaan. Isäntä otti avaimet ja ryhtyi tarkastamaan vaillinaisen kuukauden tilejä. Tuota tehdessä harmi ikäänkuin uppoutui johonkin syvään suohon. Kasvoille ilmausi kylmä välinpitämättömyys, ja kun Elli astui paraatirappuja alas, jättääkseen ijäksi päiväksi konditorin, kuului sieltä hänen jälkeensä:
— Mene hiiteen.