Muiden ominaisuuksien ohessa oli Klaarallani huomattavassa määrässä n.s. uudempaa sivistystä. Hän oli käynyt kansanopistossa sekä muutenkin vartuttanut tietojaan kaikilla nykyajan keinoilla.
Hän kuului naisliikkeen tukevimpain pylväiden joukkoon… ja hän oli pakanalähetyksen ja muiden tärkeiden aatteiden asiamies.
Kaikki sivistyneet ihmiset, jotka joko sattumalta tai muuten joutuivat meillä käymään, vakuuttivat minulle yhdestä suusta, että Klaara oli erinomaisen viisas ja teräväpäinen vaimo, että hänellä oli laaja näköpiiri — harvinainen seikka meikäläisten seassa — että hän oli seudun kaunistus j.n.e. Kuunnellessani noita vakuutuksia, minä tietysti nostin päätäni pystymmäksi. Ei siltä, että olisin ollut kehujen tarpeessa. Tiesinhän minä itse paremmin kuin kukaan muu Klaarani viehättävät, hurmaavat puolet. Hänen terävästä älystään minulla oli joukottain todistuksia… ja muita vankempi oli juuri tuo, että hän oli valinnut miehekseen minut…
— Milloin joutuu ruispelto tyhjäksi? kysyi vihdoin Klaara, hymyillen kylmästi kuin sydäntalven aurinko. Milloin?
— Kultaseni, se on jo tyhjä.
— Joko?
— Eilen vietiin viimeinen elokuorma riiheen.
— Hyvä, sitte Jussi voi huomenna ajaa kotiini.
— Mitä siellä, mitä?
— Näetkös, se lammas ja pässi…