Hän sopi matamin kanssa ruokajärjestyksestä siten, että tytöt saivat päivällä lämmintä keittoa, illalla kumpainenkin korttelin kuorimatonta maitoa ja aamuisin kupillisen kahvia. Muu kaikki tuotiin kotoolta. Sieltä sai hyvin kulkemaan vuodenaikana minä hyvänsä. Itsekin usein tulevat voita myymään torille.
Tutkintopäivien loputtua lähti Ellin äiti Viljamäen emännän seurassa kotimatkalle. Elli ja Aina tulivat saattamaan tulliportin ohitse. Erotessa pirahteli kyyneleitä, mutta kun kärryt olivat kadonneet näkyvistä, haihtui surukin. Katuja käydessä oli niin paljo uutta näkemistä, että kyynel kuivui tietämättä, ja silmä sen sijaan kirkastui.
— Eikö mennä tuonne torniin? kysyi Elli, kun olivat joutuneet torille.
— Jos uskaltaisi, tuumi Aina.
— Eihän sieltä pääse putoamaan. Tule nyt. Mentiin yhdessä, Elli asteli edellä, Aina jälessä.
Toisessa kerroksessa vedettiin henkeä ja silmäiltiin särkyneestä ikkunasta ulos.
— Tuolta ylhäältä näkee kauemmaksi.
Elli lähti taas astumaan kiemurtelevia portaita ylös ja Aina seurasi häntä, pitäen Ellin hameen poimuista kiinni. Kolmanteen kerrokseen näkyi koko kaupunki, jopa läheiset maatalotkin, laitumineen, karjalaumoineen.
— Minä menen vielä ylemmäksi, tule mukaan.
— En minä uskalla.