— Vaivalassa.
Hän loi silmänsä alas, joutui hämille ja aikoi lähteä. Mutta minä pidätin hänet ja pyysin häntä vielä malttamaan hetken.
— Etkö muista miten Vaivalassa ollessasi pelätit erään kerran matkustavaisen herran kyytihevosen. Nukahdit mäen alle ja tuuli lehutteli liinaasi.
— En muista.
— Etkö lainkaan?
— En.
Hän rupesi punehtumaan kasvoiltaan. Valehteli nähtävästi vastoin parempaa tahtoansa, mutta ei ollut kylliksi taitava salaamaan häpeää, jonka valehteleminen sydämmessä synnytti.
— Sepä kummallista, ett'et muista.
Hän lähti edelläni ulos, liiti kevein askelin kiertoportaita alas ja katosi pihalla näkyvistäni.
Mutta vielä myöhään illalla istuin minä ikkunanpielessä, sillä unetar viivytteli tuloaan. Ajatuksia, mietteitä heräsi mielessäni monenlaisia. Enimmäksen olivat karvalleen harmaita, sumuisia.