— Ihan kokonainen aarre. Minä olin oikeassa, kun arvelin, että metsänhinta vielä on kotona.
Kasperi tyhjensi taskuistaan mitättömät paperinlaput lattialle ja sulloi laatikosta setelejä sijaan. Kun kaikki oli tyhjennetty, ryömittiin jälleen ikkunasta pois ja hyvää hyppyä sitte mentiin lehtokujaa alas. Kasperi, joka tunsi tarkoin seudut, johti kulkua poikki niittyjen, metsien ja peltojen. Hiki virtasi kovasti kasvoilla ja väliin oltiin puolittain tukehtua, mutta jalat olivat ponnekkaat, vahvat. Eikä mielikään ollut pelokas tai alakuloinen. Koko temppu oli käynyt niin hiton sievästi ja sukkelasti. Ei mitään vaikeuksia eikä odottamattomuuksia, vaan kaikki oli mennyt laskujen mukaan.
Oli vielä pimeä, kun Kasperi ja Markkanen saapuivat rautatien asemalle. He ostivat piletit ja astuivat yöjunaan, joka tulla huristi lyhyen hetken päästä asemalle. Ajoivat sitte eräälle suurelle keskusasemalle ja odottivat siinä, kunnes tuli juna, jolla pääsivät laukkaamaan muuatta sisämaan kaupunkia kohden.
Alkoi sitte herraselämä. Päivät myötänään asusteltiin kapakoissa, kaikki himot tyydytettiin, kaikki hyvät nautittiin. Kyllähän Kasperilla oli vahva aie seilata Amerikaan, mutta nautinnoiltaan ei joutunut aietta toteuttamaan. Markkanen sitä paitse lupasi yhtyä matkaan, mutta se tahtoi vielä viimeisen kerran pitää oikein kuohuvaa iloa Suomen niemellä, ja siten jäi lähtö aina tuota tuonnemmaksi.
Sanomalehtiin ehti jo tieto varkaudesta. Kun Kasperi ja Markkanen istui eräänä aamuna kapakassa, rupesi joku vieras lukemaan seuraavaa uutista kaupungin sanomalehdestä:
— Suuri varkaus. Viime viikolla varastettiin — — — kartanosta toistakymmentä tuhatta markkaa. Varas on eräs "Leenan Kasperi", kuten varkauspaikalle pudonnut vanha nimismiehen passi osoittaa. Apulaisena hänellä luultavasti on ollut eräs entinen kuritushuonelainen, Markkanen nimeltä, sillä pihan hietikossa näkyi kahden mieshenkilön jäljet, ja mainitut varkaat ovat ainakin jo kerran ennen olleet yhdessä komplotissa. Leenan Kasperi on lyhytkasvuinen ja kierosilmäinen, Markkanen taasen pitkä, käytökseltään ja olennoltaan oikein herrasmiehen tapainen. Poliisi on ryhtynyt ponteviin toimiin —
Kasperille ja Markkaselle tuli kovin vilu olla kapakassa. He joivat lasinsa tyhjiksi ja korjasivat luunsa salavihkaa ulos. Juutalaisen luo sitten menivät ja Kasperille valittiin vaatteet, jotka venyttivät häntä pitemmän näköiseksi. Siniset silmälasit vielä hankittiin, jotta pahin tuntomerkki peittyi näkymättömiin. Markkanen ei ollut moneen aikaan ajellut partaansa, joten hän oli ulkomuodoltaan muuttunut niin perin pohjin, ettei tuttavat työmiehetkään, joita hänellä oli joka maanlaidalla, vastaan tullessa osanneet häntä tuntea. Komea puku vielä lisäksi eksytti täydellisesti katsojan silmät.
Junassa sitte ajettiin erääsen maamme suurimpaan rantakaupunkiin, ja siellä taas alkoi entinen herrakas elämä. Amerikan matka sai siirtyä yhä tuonnemmaksi, sillä Kasperiakin alkoi moinen komea elämä lumota siihen määrään, ettei enää muuta ajatellutkaan kuin nautintoja ja himojen tyydyttämistä. Usein hänen täytyi purra hammasta, pidättääkseen naurun, joka väkisinkin pyrki tulemaan, kun ihmiset häntä nimittelivät herraksi ja kohtelivat arvokkaasti kuin mitäkin kunnian kukkoa.
Rantakaupunkin syrjässä oli kapakka, johon Kasperi ja Markkanen erittäin mieltyivät. Siellä he vakituisesti viettivät päivänsä umpeen. Joskus ikäänkuin huvikkeeksi ja muutteelliseksi kävivät tosissa kapakoissa ja palasivat taas syrjäkadun kapakkaan niinkuin oinaan kotiinsa. Eräs puolivillainen herrasmies kävi myöskin ahkeraan samassa kapakassa ja joko sattumalta tai muuten, sovitti hän aina itsensä Kasperin ja Markkasen lähelle. Lueskeli sanomalehteä ja nautti viiniä, mutta niin niukasti, että lasillinen kesti tuntikauden. Muissa kapakoissakin kyläillessä ilmaantui herrasmies aina samaan huoneesen, lukemaan sanomalehteä ja pisaroittain nauttimaan viiniä. Kerran, Markkasen ollessa puhvetin puolella juomatilauksia toimimassa, läheni herrasmies Kasperia ja kysyi:
— Mistä kaukaa ollaan?