— Tämä herra koetteli minun lasejani… hänellä on huonot silmät. Kasperi loruili kuten humalainen ainakin.
Noin neljännestunnin lienevät siinä istuneet, kun jo ilmaantui kolme poliisia ovelle. Herrasmies nousi äkkiä ylös ja tarttui Kasperia kaulukseen, ja kolme poliisia ryntäsi Markkasen kimppuun. Mutta tämäpä ei antanutkaan itseään kiinni. Revolverin veti käsille, laukasi kahdeksan laukausta ja ruudin savun seassa syöksi ikkunasta ulos pimeälle kadulle — ja sinne katosi.
Kasperi ei yrittänytkään tekemään vastarintaa, Hän sovinnolla seurasi poliisia vankilaan ja siellä hän lyötiin koviin rautoihin. Sitte häntä kuletettiin käräjiin vartiain saattamana. Oikeuden edessä tunnusti hän kaikki, mutta ei osoittanut pienintäkään katumusta. Ilkkuva hymy oli vain huulilla, niska suorana, ryhti ylpeänä.
Leena tuli käräjätaloon, saadakseen tavata onnetonta lastaan. Etehisessä kohtasivat äiti ja poika toisensa.
— Kasperi… poikani — kova itkun tyrskinä kuului sanojen välissä,
— Kas, Leenahan se onkin. Vie Mikolle terveisiä ja sano hänelle, että minä vapaaksi päästyäni tulen ja hirtän hänet pajuvitsalla.. sen käyrän männyn oksaan siellä kasarmin lähellä.
— Kasperi, poikani…
— Ämmä, mene kotiisi parkumaan.
Paluumatkalla löi Kasperi, vaikka oli niin kovissa raudoissa, vartijansa pyörryksiin, helisti raudat rattaille ja pötki karkuteille. Sitte hänen elämänsä oli pitkä sarja rikoksia. Kautta maan levisi maine hänestä, ja suuri palkinto oli luvattu sille, joka hänet saisi kiinni.
Hänestä tuli uhkarohkea varas, ja paljon hänellä oli erinomaisia seikkailuja. Rohkeuteen yhdistyi tavaton kavaluus; kerrassaan hämmästyttäviä olivat hänen retkensä ja työnsä. Juuri kuin luultiin hänen olevan vallan toisella maanlaidalla, teki hän tekojaan luulijain keskellä. Monta kertaa tuli hän oikeudenpalvelijain nenän eteen, saadakseen yhä suurempaa mainetta. Ja kasvoihan se maine. "Leenan Kasperi" oli nimi, jolla oli surkean suuri kaiku koko Suomenmaassa.