Kristian kärsi kovia tuskia. Joskus välähti hänen mieleensä ajatus, että hänen piti joutua pois, kauas pois, mutta kun ei ollut rahoja, ei ollut rohkeuttakaan. Mieli ja jäsenet olivat melkein kuin halvautuneet. Lompakon katoaminen oli jättänyt Kristianin olentoon tyhjän sijan, jota ei mikään voinut täyttää.
Nieltyään toisen karvaan pippurin toisen jälestä, rupesi hän vähitellen näyttäytymään kylän puolella. Eräänä iltana nähtiin hänen menevän Kulon isännän luo, ja jonkun ajan kuluttua kävi hän vierastelemassa siskonsa talossa. Sitte hänet joskus nähtiin muuallakin kylissä, varakkaimpain ja paraimpain tuttujensa luona.
Pian levisi huhu, että Kristian, aikoen uudelleen alottaa kaupantekoja, yrittelee saada raha-asioitaan kuntoon. Kerjäilee käteisiä ja takauksia, luvaten korkeat korot ja hyvät palkkiot… mutta ei kukaan mene mertaan, ei oma sisarenmieskään.
Eräänä iltana tuli Kristian semmoiselta matkalta kotiin. Hän heittäytyi seljälleen sänkyyn, kirosi maailmaa ja omaa kohtaloaan. Ei kukaan tahtonut auttaa häntä! Maatamenon ajoissa kuuli hän Severin kamarista omituisen varovaa supatusta, joka kiihdytti hänen uteliaisuuttaan. Hän asteli hiljaa oven kohdalle ja kuunteli. Veljen vaimo se oli, joka supatti…
— Tuo kun tuli herrastelemaan tähän… alkaa kesän kiireet… ja tässä on muutenkin työtä käsien täydeltä… sille pitää kantaa ruokia ja…
— Pistättää muakin tuo herraus. Kun menisi edes työhön…
— Maailman markkinoille tuhlasi suuret perinnöt ja…
— Kun ensin oli nylkenyt omaa veljeänsä.
— Se kuuluu hakevan rahoja lainaksi ja takauksia, muista vaan ettet sin…
Kristian oli kuullut tarpeekseen. Hän heittäysi jälleen vaatteissaan vuoteelle. Viha ja kostonhimo alkoi kiehua hänen sielussaan. Kirottu maailma ja sen ihmiset. Häntä olivat pettäneet kaupoissa oudot ja ystävät ja hänen kokemattomuuttaan olivat kaikki käyttäneet hyväkseen. Olivat poimineet häneltä rahat ja nyt irvistelivät iloissaan. Nyt kun hänellä jo oli kokemusta ja tarkkuutta kaupan teossa, nyt jokainen ilvehtien käänsi hänelle selkänsä.