Ihmiset saivat omin silmin nähdä, että kaikki huhut, joita vuosikausia oli ollut liikkeellä, olivat ihka tosia eikä likimainkaan liioiteltuja. Kristianin oli käynyt kuten Joosepin. Häntä oli alennettu ja ylennetty ja nyt häntä kumartelivat sadat, ehkäpä satojen sadat.
Kulon taloon otti Kristian asuntonsa ja sinne tulivat isännät kauppoja hieromaan. Severi, jota velkataakka painoi, oli isäntien joukossa. Suuria hintoja ei voitu maksaa, selitti Kristian, sillä puutavara oli polkuhinnassa ulkomailla, uittomatka pitkä, raha ahtaalla j.n.e. Kun tarjoukset kuitenkin olivat myyjäin mielestä liian alhaisia, ei ensimmäisenä päivänä kukaan piirtänyt puumerkkiään Kristianin papereihin. Toivottiin yksimielisyydellä voitavan vaikuttaa hintojen kohoamista. Mutta seuraavana päivänä levisi kylään tieto, että viisas ja varovainen Kulon isäntä oli tekaissut metsäkaupan, saamatta penniäkään enempää kuin edellisenä päivänä oli tarjottu. Hänestä tarttui kaupanhimo toisiin isäntiin ja sitte tultiin järjestään piirtämään puumerkkejä kontrahteihin ja saamaan käsirahoja. Ei kukaan enää ottanut huulilleenkaan korkeampia hintoja. Severi antautui viimeiseksi. Hänen metsänsä oli vankin ja hän tinkaili hetkisen, mutta kun veli ei taipunut, piirti hän kontrahtiin nimensä hänkin. Kristian petti hänet yhtä surkeasti kuin toisetkin.
Kauppojen valmistuttua hankki Kristian paluumatkalle. Tien varrella oli useita poikettavia. Sinä iltana odotettiin häntä vielä kirkonkyläänkin päättämään muuatta keskentekoista kauppaa. Siellä hän sitte aikoi yöpyäkin, seuraavaan iltaan ehtisi kaupunkiin.
Kun hevosta jo pantiin puihin ja Kristian juuri veti päällysvaatetta ylleen, tuli kamariin pieni tyttö ja lausui hiljaa:
— Minulla on kirje insinöörille.
— Näytä tänne.
Kristian otti kirjeen, meni kynttelin luo ja katsoi päällekirjoitusta. Hän punastui ja hänen kätensä, rupesi vapisemaan. Tunsi käsialasta että kirje tuli Sassalta.
— Tuossa on sinulle makeisrahaa…
Kristian työnsi tytölle hopearahan, avasi kirjeen ja silmäili lyijykynällä kirjoitettuja rivejä, jotka olivat kovin epäselvät ja sotkuiset. Kirjoittajalla lie kova kiire, tai oli käsi vapissut liiaksi.
"Rakas Kristian! Olet kai kuullut, että minä viime vuonna jouduin leskeksi. Unhoita menneet ja poikkee luokseni, ennenkuin menet pois.