Sassa"
Kristian luki uudelleen ja yhä uudelleen nuo rivit Hänen kätensä vapisi ja hänen ohimonsa rupesivat tuntumaan polttavan kuumilta. Kaikki kylmäverisyys ja tyyneys, johon hän harjoittelemalla oli totuttanut itsensä, rapisi tiehensä. Hänen mahtava asemansa, ennen kärsityt tuskat ja katkeruudet, koko menneisyys ja nykyisyys sulasi Sassan olentoon. Hän näki edessään otsan kauniin hipiän, olkapäät, vartalon ja hän jo tunsi miten rakkaat kädet kietoutuivat hänen kaulansa ympäri…
— Hevonen on valjaissa, kuului Kulon isännän soinnuton ääni… kun et jäänyt vielä yöksi.
— Ei, minun täytyy mennä pian… Säikähtäen omaa ääntänsä astui Kristian ulos ja nousi rattaille. Halju kuutamo valaisi kylää ja Petron puodista loisti suuri tuli. Kristian sivalsi piiskalla täplikköä, mutta kiinnitti samassa ohjaksia lujasti. Hevonen juoksi telmien.
Puodin kohdalla Kristian taas uudisti saman tempun, mutta kiinnitti sitte ohjia niin voimakkaasti, että hevonen kokonaan pysähtyi.
Pienien oviruutujen läpi näkyi jonkun naisolennon varjo liikkuvan tiskin takana. Näkyi solakka vartalo, olkapäät, käsien liikunta…
Kristian nousi seisomaan. Hän hengitti raivokkaasti ja kädet, joissa oli ohjakset ja piiska, vapisivat kovin. Mutta äkkiä ikäänkuin näkymätön voima rusenti häntä hartioihin, oikea käsi hellitti ohjat ja vasen käsi kohosi ylös. Piiskan siima vingahti ja täplikäs hevonen läksi juoksemaan hurjaa vauhtia eteenpäin. Ja rattailla istuessa, sitte kun kylmäverisyys taas oli saanut vanhan valtansa, Kristanin sydän tunsi makeata tyydytystä. Petron ja Aleksandran häiden aikuiset tuskat ja katkeruudet olivat nyt nekin kostetut!
Pari vuotta myöhemmin meni hän kihloihin erään hyvämaineisen ompelijattaren kanssa. Sillä oli ollut sulhasena muuan koneenkäyttäjä, ja lujalle veti ennenkun Kristian voi syrjäyttää tieltään tuon vanhan lemmityn. Mutta hänellä oli vallassaan mahtava keino, hän kylvi kultaa ympärilleen ja hurmautti ensin puoleensa tytön äidin ja veljen ja alkoi sitte varsinaisen piirityksensä. Lähetteli tytölle kalliita nimi- ja syntymäpäivälahjoja, vei häntä huvituksiin ja käytti edukseen kaikki asianhaarat, joita mahtava asema ja rikkaus tuottivat.
Vihdoin tyttökin hurmautui ja vietettiin komeat häät. Patruuni itse piti puheen nuorelle parille, ylisteli Kristianin ansioita, hänen intoaan, uutteruuttaan ja huomautti erittäin, miten hän itse oli ollut oman onnensa seppä.
Kylmäverisesti saneli Kristian vihkimävalan sanat, mutta kelmeä hän oli ja äänen ryhti tahtoi murtua ehtimiseen. Erään toisen naisen kuva väikkyi hänen silmissään koko vihkimäkohtauksen ajan.