IV.
On kulunut vuosia lähes parikymmentä. Patruuni on rikastunut äärettömästi ja hän on saanut kunniamerkin rintaansa ja neuvoksen arvonimen, kun on lahjotellut suuria summia isänmaallisiin ja muihin jaloihin tarkoituksiin.
Mutta maaseuduilla ovat ajat ahtaat. Maanviljelijät tekevät kuperikeikkoja, vasara paukkuu, pienten talojen omistajat vaihtuvat, ja moni, jota ennen pidettiin pohattana, häärii nyt lapion varressa päiväläisenä uudella isännällä. Yleinen ahtaus, yleinen rahanpuute kaikkialla. Tuhannet ovat köyhtyneet, jotta joku, jolla oli tautimainen liikehimo, sai tyydyttää rahan-ahneuttaan ja toimintahaluaan. Rikastuneiden ja häviölle joutuneiden suhde toisiinsa on 1: 100.
Kristianin kotikylässä joutui neljä isäntää maattomaksi, mannuttomaksi. Kun metsän hinnat loppuivat, kiinnitettiin talo hypoteekkiyhdistykselle, sillä ei voitu noin kerrassaan luopua ylellisistä elämäntavoista. Rahat meni edellisien tietä pieniin velkoihin ja nautintoihin. Korkojen maksuksi sitte lainailtiin rahoja Kulon isännältä, kunnes velkasumma kasvoi niin suureksi, että nurkkakivet rupesivat häilymään. Kulon isäntä kiristi rahamassinsa suunauhat kiinni ja lähetti Kristianille tiedon, että nyt oli paras aika. Tämä ilmaantui kylään ja teki häviön partaalle joutuneille isännille jokseenkin edulliset tarjomukset, jos olisivat myöneet hänelle talonsa irtaimineen, mutta siihenpä eivät isännät typeryydessään osanneet suostua. Takanapäin he kiristelivät hampaitaan Kulon isännälle ja Kristianille — peijaus, jonka nämä yksissä tuumin olivat tehneet, oli tavalla tai toisella tullut ilmi, mutta edessä olivat nöyriä ja pehmeitä koin haudotut vitsat.
Talot möi sitte hypoteekkiyhdistys ja Kristian, jolla oli käteisiä, sai ne paljo halvemmalla, kuin mitä isännille olisi maksanut.
Sitte Kulon isäntä iski saataviinsa ja irtain pantiin vasaran alle. Huutokauppa julistettiin kirkossa, mutta Kristianille meni erityinen tieto postissa.
* * * * *
Vasaramies ja kirjuri ovat jo valmiina paikoillaan ja yleisöä tungeksii pihalla, mutta toimitusta ei aloteta. Kulon isäntä käy ehtimiseen supattamassa toimitsijamiesten kanssa ja vakuuttaa heille, että se varmaan tulee. Odotetaan tunti, toinenkin ja rahvas käy jo tyytymättömäksi. Miksi ei aloteta? Miksi viivytellään?
Silloin näkyy kaukana maantiellä pölypilvi, joka lähenemistään lähenee. Ja pölypilven keskeltä kääntyy pihalle, jossa neljän talon irtain paukutetaan vasaran alitse, Lampiniemen Kristian. Kansanjoukko väistyy hänen tieltään, lakit kohouvat ilmaan ja ihmetyksen suhina käy ihmisjoukossa.
Hän on tavattoman lihava ja komea. Kaula on punainen ja paksu kuin hongan kanto, leuan alla kelluu möhkäle valkoista lihaa, rinta on rehevä, vatsa turpea. Hän istuu tuolille Kulon isännän viereen ja hän silmäilee kansanjoukkoa, mutta hän ei näe ketään erittäin eikä tunne ketään erittäin, hän katsoo sitä noin yleiseen, kuten katsotaan sääskiparvea.