— No, kun sinä olet tuollainen kova ja hirmuinen, kun sinä aina pyrit sekaantumaan minun toimialaani.
— Näethän, kun minä pidän niin paljo Jussista.
— Niinhän minäkin pidän Martasta, yhtä vaikeata se minullekin on.
— Sovitaan pois, Klaaraseni, elä huoli tulla sairaaksi, elä huoli kuolla, se on niin ikävätä.
— Sovitaan vaan, lupaatko sitte ettet sekaannu pikkusormellasikaan Martan ja Jussin asioihin. Lupaatko?
— No… jos lupaan. Mutta väkivoimaa, pakkokeinoja ette saa käyttää.
— Ole huoleti, kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, suurimmassa rakkaudessa.
Klaara nauroi kavalasti… tuota naurua minä sokeasti ihailin.
— Oletko jo terve?
— Olen.