Vehkeilyä jatkettiin, piirittäjät lähenivät varmoin askelin päämaaliaan, voittoa kohden. Luulin huomanneeni että Jussi jo aavisti asemansa, joka olikin luonnollista sillä saarrostila alkoi käydä yhä silminnähtävämmäksi. Höperökin jo olisi käsittänyt, mitä oli tekeillä, saati sitte Jussi, jolla oli kypsynyt miehen mieli. Odotin joka päivä käännettä, odotin että piirittäjät jonakuna hetkenä saisivat, Jussin takaa ajamina, lähteä käpälämäkeen lukemattomista juoksuhaudoistaan, mutta turhaan. Päivät vierivät, viikot vierivät ja ainoa, mitä näin Jussin erityisesti tekevän, oli hymyileminen. Hän hymyili illalla ja aamulla, yöllä ja päivällä, ja luulenpa että hän hymyili härällekin, kun se iltasilla sattui tulemaan häntä vastaan tanhualla.
Minua rupesi hän karttamaan, ensin tosin sievästi ja sukkelasti, mutta sittemmin yhä huomattavammin. Joku erinomainen sattumus hänet aina veti Martan lähelle. Jos Martan piti ammentaa vettä tai tehdä muuta voimantakaista työtä, aina sattumus viskasi Jussin leveät hartiat saapuville. Martan ei tarvinnut muuta kuin katsella, miten työ tuli suoritetuksi.
Kerran yhätin Jussin yksinään vajan edessä, hän ei päässyt väistämään oikealle eikä vasemmalle. Istahdin lantarattaiden aisalle, tähystelin Jussia tarkasti kasvoihin. Pieni levottomuuden ilme alkoi näkyä niissä.
— Mitä sulle nyt oikein kuuluu?… koetin muuttaa ääneni mahdollisimman viattomaksi.
— No, mitäpä tuota nyt kuuluisi näin kesän tullessa muuta kuin hyvää… Luulen että sitä Alimurron uutta pelto-osaa voisi vielä ojittaa. Nyt kun on satanut, on se pehmeätä.
— Ehkä niin… ja minä yritin vielä pari kertaa pusertamaan Jussilta jotakin lausuntoa hänen nykyisestä voinnistaan, mutta hän piti Alimurron uuden pelto-osan ojittamista niin tärkeänä kysymyksenä, ettei muusta keskustelusta syntynyt mitään.
— Paksu-Kalle lupasi mennä kaivamaan, jos…
— Menköön sitte, vastasin minä, jo se on työttömänä vetelehtinytkin.
Paksu-Kalle oli muuan laiskuri mökkiläinen, joka toisin ajoin teki nälässä työtä, toisin ajoin taas vietti ruhtinaallisia päiviä siten, että makasi laiskana ja nautitsi nälissään ansaitsemiaan varoja.
— Luvataanko vanha hinta syleltä?