— Hm… Jussi yskähti epäröivästi kerran kaksi, mutta rupesi samassa hymyilemään. Ja hän hymyili erikseen Klaaralle ja minulle ja nuoremmalle rengille ja nuoremmalle piialle.

— Jussi, miten sun asiasi nyt oikeastaan ovat? kysyin minä taasen.

— Hm… ne ovat sillä lailla kuin kirjassa seisoo, että miehen pitää luopuman isästänsä ja…

Jussi keskeytti lauseensa ja hymyili taasen meille kullekkin erikseen, ensin Klaaralle, sitte minulle, sitte nuoremmalle piialle. Sitte hän hymyili Martalle ja luulenpa että hän kaikkein viimeisemmäksi hymyili omalle itselleen.

Me menimme kaikki rappusille, Jussi nousi Martan kanssa rattaille.

— Onneksi olkoon, huusin hänelle ja heilutin lakkiani.

— Onneksi olkoon, huusivat toisetkin.

Jäin Klaaran kanssa istumaan rappusille. Harmaa lähti juoksemaan, jotta Jussin pitkä tukka löyhkyi kesäisen tuulen kourailemana.

Siinä istuissamme virkkoi Klaara, säkenöiden voiton ilosta:

— Nyt Jussia viedään pappiloihin.