— Ja se jäytää maitotalouttakin niin peijakkaasti… Lyödään kermaksi suuret vadilliset lämmintä maitoa… Ei, se konsti ei kelpaa enää. Se kahviraittius on pantava voimaan yht'aikaa… Lakaistaan kynnys järkiään molemmilta puolilta.
— Niin tehdään, vakuutin minä. Tästä lähin ei enää käytetä tupakkia, mutta ei käytetä kahviakaan. Se on päätetty asia.
Klaara tointui ensimmäisenä. Hänen kauniit huulensa liikkuivat ensin äänettä, sitten kuului haudan kolkosti:
— Entä rengit ja piiat, niiden kanssa ei ole sopimasta ja ne vaativat.
— Maksetaan pieni palkan lisäys korvaukseksi. Eivät ne sitte natise. Kun isäntä ja emäntäkin ovat ilman, ei palvelijoidenkaan sovi vaatia.
— Eikähän palkollisasetuksessa ole mitään kahvipykälää, huomautti Jussi.
— Mutta mitä tarjoomme vieraille, kun semmoisia tulee?
— Teetä luonnollisesti, vastasin minä hymyillen.
Klaara yskähti säihkyvän suuttuneesti. Hän vihasi teetä eikä sitä juonut milloinkaan huuliaan nyrpistämättä. Hänen äitinsä oli kuuluisa hyvän kahvin keittäjä ja Klaara oli jo tytön tylleröisenä oppinut äidiltään saman taidon. Naimisiin jouduttuani minustakin tuli pian oiva kahvintuntija ja teinpä minä alituiseen hauskoja huomioita kahvinkeiton alalla, liikkuessani kylillä ja matkoilla.
— Osan säästöistä lahjoitamme sitte vuotuisapuna paikkakuntamme kansanopistolle, virkoin minä vakavalla äänellä… Ja siten tupakki- ja kahviraittiutemme tulee olemaan isänmaallinen työ. Ei liene haitaksi, vaikka vihjaamme jotakin kirjeenvaihtajaa, että kyhää sanomalehteen uutisen päätöksestämme. Esimerkki voi vaikuttaa muihinkin talollisiin.