— Se ei saa tapahtua, virkkoi Klaara tulisesti. Ei milloinkaan mitään uutista sanomalehtiin.
— Minä panen säästöt pankkiin pikku Jussin varalle, tuumaili Jussi… Olen laskenut, että säästyy vuosittain ainakin puolisataa, ja semmoinen summa merkitsee meikäläisten oloissa paljo.
Martta ei ollut tähän saakka virkannut niin viheriätä sanaakaan. Huulet tiivisti yhteen puristettuina, harmaa suuttumuksen ilme kasvoilla ja vasen käsi lanteella seisoi hän uunin edessä Klaaran vastapäätä. Vihdoin hän virkkoi tulisesti:
— Kiesus auttakoon, leivät palaa. Ja samassa hän otti teljelaudan uunin suulta pois ja rupesi lapioimaan mustaksi palaneita leipiä uunista ulos.
— Hirtehiset, kun ette pysy työssänne, virkkoi hän sitte säihkyvästä, vaan kieputte täällä akkaväen kiusoina, senkin turvelot.
— Asiathan ne vaativat, huomautti Jussi… Eihän me muutoin…
Samassa hän luisti luunsa tuvasta ulos, ja minä seurasin jälessä.
Nauroimme kumpikin makeasti, ja päästyämme käsiksi kaurankylvöön, virkkoi Jussi:
— Kyllä minä otan suosittaakseni rengit ja piiat. Tehdään asiasta tosi peijoonien kiusallakin.
— Tehdään, lisäsin minä… Mutta olkoon rehellinen peli kahdenpuolen.