— Tulee… nyt juuri kääntyy tänne ylös.
Hilma lähti omaan kamariinsa, pukeutui kiireesti. Istui sitte ja odotti hetkisen, kunnes emäntä tuli.
— Kuka se on?… kysymys oli hätähinen, malttamaton.
— Kalmanen, kirkonkylästä.
— Sekö uusi kauppias, joka vie itselleen kaikki ostajat.
— Se juuri… emännän otsalla näkyi varjo. Kalmanen oli mies, jolla oli kirjavat elämänvaiheet ja vielä kirjavampi maine… Ethän toki aio sille mitään lupauksia tehdä?
— Ja entäs jos tekisin? Kehtaa Kalmasta siinä omistaa vävykseen kuin metsälaistakin tuolla…
— Ei sitä tiedä, mikä se on ollut ennen. Sanotaan että…
— En minä huoli siitä mitä sanotaan. Hän on kauppias nyt… vetää ihmiset puotiinsa… ajaa piankin ohi toisten… menkää panemaan teevettä kuumenemaan.
Päästäkseen kuulemasta enempiä vastaväitteitä, lähti Hilma emännän edellä porstuaan. Virkeä tunne virtasi läpi hänen olentonsa, kun veti oven auki ja astui kamariin, jossa Kalmanen, kirjavamaineinen mies, veteli sikaarin savuja.