Hilma koetti muuttaa äänensä ja katseensa niin leikilliseksi kuin suinkin, mutta yksin jäätyään muuttui hän äkkiä vakavaksi. Hetkisen aikaa tuntui rinnassa ahdistava, polttava ajatus. Se viilteli tunne-elämän hennoimpia taimia, joita kasvoi ohdakkeiden ja muun rikkaruohon välissä siellä täällä, se katkoi niitä osalta poikki, osalta se kitkesi niitä juurineen ylös…
Tuon tehtyään ahdistava, polttava ajatus asettausi vähitellen tuntumattomiin.
Leenan Kasperi.
I.
Kasperi taas parkui niin surkeasti. Kimakka ääni ihan vihloi Leenan korvia, kun liekutti kehtoa ja rämisteli avaimella läkkikannun laitaan. Löi niin tiheään ja rajusti, kuin jos olisi tahtonut tehdä murskaa sekä läkkikannusta että avaimesta. Lyödessään aina väliin katsoi kehtoon, jossa Kasperi parkui — ja silloin kasvoilleen ilmaantui katkera hymy ja ruumis ikäänkuin vavahti sisällisen tuskan ahdistamana.
— Tuu, tuu, Kasperi… tuu, tuu..
Porsas, joka tähän saakka oli pahnoilla nukkunut siivosti, heräsi meluun ja alkoi sekin vinkua, tönkiä ja röhistä. Kaatoi kumoon ruuhensa ja tavoitteli särkeä puolapuita kanallakin puoleiselta sivulta. Häkissä jo kukko seuralaisineen veti makeinta ilta-unta, vähääkään huolimatta surkeasta hälinästä, jota huoneessa pidettiin.
— Tuu, tuu, Kasperi… tuu, tuu.
Avaimen lyönnit läkkikannun laitaan rupesivat harvenemaan ja käymään ponnettomaksi. Käsi ikäänkuin tenhottomuudesta vähensi vauhtia ja voimaa, vähensi sitä yhä enemmän ja enemmän, kunnes Leena seisoi liikkumatonna paikallaan, silmät tuijottivat kehtoon, mutta kasvoille. ei enää ilmaantunut katkeraa hymyä eikä korviinkaan enään kuulunut Kasperin kimakka parku. Oma elämä rupesi vierimään silmäin ohitse pieninä pikakuvina ja aatokset niin takertuivat noihin kuviin, että hetkeksi unhottui Kasperi, porsas ja koko nykyinen olo. Ensimmäinen kuva hänet näytti nuorena, kevytjalkaisena palvelustyttönä. Kartanon komeat olot häntä silloin ympäröivät; ei ollut huolta, ei surua, ei puutetta. Kun suuriin kuvastimiin heitti pikaisen silmäyksen, niin hymyilevä, eloa uhkuva neito siellä silmään näkyi. Posket punoittivat, hipiä oli hienoa, vartalon paino ei milloinkaan tuntunut liian raskaalta… Toinen kuva oli jo tummempi. Hän hairahtui ja häpeän tila alkoi varmoin askelin tulla näkyviin. Siitä seurasi kyyneliä, kalpeutta, palveluskumppanien ivaa ja lopuksi seurasi siitä palveluspaikan menettäminen… Kolmannessa kuvassa esiintyi toissilmäinen Mikko. Kartanon entinen hieno sisäpiika otti Mikolta nikkelisormuksen kihloiksi, meni hänen kanssaan kuulutuksiin ja vihille.
Ja sitte syntyi Kasperi!