— Lupasit, hm, kylläpä sinulla olisi herkkä mieli, kun moisia lupauksia uskoit. Penikka, etkö tuki suutasi?
Mikko toisen kerran potkasi kehtoa, jotta se oli vähällä kumoon pyllähtää. Kasperi säikähti ja lakkasi itkemästä kuin naulattu. Mutta Leena seisoi yhä kehdon vieressä, kädessään läkkikannu ja suuri, ruostunut avain.
— Seisot siinä penikkasi vieressä kuin pataässä… toisit edes illallista pöytään.
Moiseen kohteluun oli Leena jo tottunut, ja sanaakaan sanomatta rupesi hän nostelemaan ruokia pöydälle. Toi siihen perunia, silakkaa, puuroa ja kuorittua maitoa. Meni sitte antamaan rintaa Kasperille, joka jo vallan oli tyyntynyt.
— Nassu on nälässä… nuoleskelet sitä kakaraasi niin ahkeraan, ettet jouda edes elukoita ruokkimaan…
Mikko muljautti silmäänsä niin äkäisesti, että Leenan täytyi ehdottomasti nousta ylös laittamaan porsaalle ruokaa ja heittää Kasperin vaaliminen tuokseen. Itkemäänhän se taas rupesi, mutta Mikon tähden ei siitä auttanut huolia tällä erällä enempää kuin muulloinkaan. Olisi pian saanut potkuja ja lyöntejä, kuten usein ennenkin, kun oli Mikon nähden yrittänyt hoivaamaan Kasperia, onnetonta raukkaa.
— Jos luoja olisi niin hyvä ja armollinen, että ottaisi luokseen lapsiraukan.
Mutta hyvä luoja ei ottanut Kasperia luokseen, vaikka Leena sitä toivomalla toivoi. Kasarmissa muiden lapset usein sairastelivat, ja kävipä siellä tuonikin silloin tällöin vieraana, mutta Kasperi oli aina yhtä terve, yhtä sisukas parkumaan. Ei nälässä kituminen eikä hoidon puutekaan voineet nykertää häntä sairaaksi. Hän oli kuin sitkeähenkinen mato, joka elää miten kovissa pihdeissä tahansa.
* * * * *
Uuden asukkaan ilmaannuttua kehtoon, sai Kasperi maata pärekopassa, kanahäkin lähellä. Hän jo silloin yritteli kävelemään, vaikka työlästä se oli, sillä sääret olivat kovin väärät ja kaikkeen liikkeeseen epämukavat. Aikaa voittaen ne kuitenkin suoriutuivat, mutta silmäin laita oli surkeampi. Ne olivat rumasti kierot ja pysyivät semmoisina ijän päivän. Mikko oli potkuillaan ne semmoisiksi tehnyt. Oli kerran survaissut kehdon kumoon ja siitä päivästä asti oli Leena huomannut pojan silmissä jotakin vikaa, joka vika ajan vieriessä rupesi näkymään yhä rumemmin. Raukka oli säikähtänyt silmänsä kieroksi.