— Kyllä minä…
— Tuolla on tuoli sinua varten, käy sinne.
Mestarin poistuttua pani kisälli hänet pesemään ja ratkomaan muuatta vanhaa saapasparia, ja kun työ oli tehty, sai hän lähteä noutamaan olutta panimon myymälästä. Kisälli oli nimittäin kohmelossa ja riskaili itseään oluella, kun ei tahtonut kiireitten töitten vuoksi vasituisesti juomapäiviä viettää.
Helposti Kasperi oppi suutarin ammatin alkeet. Hän teki pikilankoja, nauloja ja paikkaili vanhoja kenkiä semmoisella huolella ja tarkkuudella, että pian sai mestarilta julkisen kiitoksen. Sitäpaitse huomasi kisälli ja oppipojat että Kasperin silmät, vaikka olivatkin kierot ja rumat, erinomaisen tarkkaan seurasivat kaikkia töitä, joita verstaassa tehtiin, vaikka eivät vielä hänen alaansa kuuluneetkaan.
Tupakinpoltto ja kaikki muut elkeet jäivät pois, Kasperista tuli oikein siisti miehen-alku. Hän luki ahkeraan katekismustaan ja opetteli kirjoittamaan vanhemman oppipojan johdannolla. Kylänkäynti rajoittui sekin mahdollisimman pieneen määrään, sillä outona ja kierosilmäisenä sai hän usein seuroissa kuulla ivasanoja, jotka loukkasivat luontoa ja veivät kaiken kyläilemisen halun pois.
Noin talvi kului työn nuherruksissa ja tuli kesä. Kasperin oli määrä päästä juhannusaattona käymään kotona, ja mestari oli hänelle ahkeruuden ja tarkkuuden palkinnoksi teettänyt uudet vaatteet uusien saappaiden kera. Vaatteet riippuivat tuvan seinässä ja niiden kohdalla lattialla oli sievät saappaat. Aika tuntui Kasperista loppumattoman pitkältä, kun piti odotella kello yhteen saakka. Silloin vasta annettaisiin hänelle vapaus kahdeksi päiväksi… ja annettaisi uudet vaatteet ja saappaat! Toiset oppipojat olivat jo aamupäivällä päässeet lähtemään, mutta Kasperi kun oli nuorin, oli hänellä joka kohdassa ohuempi osa.
Kisälli oli juonut koko viikon ja kuorsaili nyt verstaan lattialla, Kasperin työskennellessä paikkauksien kanssa. Vihdoin ehti kellon viisari kahdentoista numeron kohdalle. Kasarmi, Sohvi ja kymmenet muut seikat häiritsivät ajatusten rauhaa… mutta tuossa häiriössä oli niin paljo suloisinta onnea, että hymy ilmaantui tuon tuostaki huulille.
Jo löi kello puolen tunnin lyönnin — mutta samassa pöhnäinen kisällikin heräsi. Hän kopeloi taskujaan ja käski Kasperin oluen noutoon.
— Kyllä menen.
— No mihin hitoille se raha on joutunut?