— Täytyyhän minun hyväksyä, täällä ei kuitenkaan sinulle onni koita.
— Ei koita, siihen päätökseen olen itsekin tullut.
— Mutta siellä kaupungissa sinun tarvitsisi olla vakavan, hyvin vakavan, muuten…
— Epäiletkö minua?
— No, enhän minä erittäin epäile, mutta vain sanoin, kun se mieltäni painoi. Milloin aiot lähteä?
— Heti juhlan jälestä… jos ennättäisin vielä tänä kesänä saada oppipaikan.
Vielä hetkisen juttelivat he ja erosivat sitte. Kasperin rinta oli täynnä suloisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Juhlan jälestä hän heti lähti kaupunkia kohden kulkemaan, lakkarissa isäpuolen lupakirja, nimismiehen passi ja toista sataa markkaa säästettyjä rahoja.
Oppipaikan saannissa kohtasi häntä vaikeuksia ja hän aikoi jo lähteä toiseen kaupunkiin, kun sattuma viskasi hänelle asuintoveriksi erään muurarin ammattilaisen. Markkanen oli tämän nimi ja kaupunkeja hän oli kierrellyt. Sulavilla jutuillaan hän osasi saavuttaa kokemattoman Kasperin luottamuksen siihen määrään, että tämä hänelle lainaili rahojakin joitakuita markkoja. Yhdessä sitten rupesivat etsimään muurarintyötä. Kasperin oli määrä ruveta oppilaaksi ja saada palkkaa edistymisen mukaan. Eräältä leskirouvalta sitte onnistuivat saamaan työtä. Sillä oli laitakaupungissa uusi talo, johon piti muurattaman puoli tusinaa tulisijoja. Markkanen teki urakkakaupan, otti käsirahat ja niin ryhdyttiin töihin. Joka lauvantaina saatiin rahoja etukäteen, kunnes rouva vihdoin kielsi enempiä antavansa. Työ edistyi hitaanpuoleisesti, sillä Markkanen vietti säännöllisesti kapakassa vapaamaanantaita — vietti väliin puoli viikkoa. Kasperi kyllä harmitteli, mutta hän ei voinut yksin työtä jouduttaa, opettelevainen vasta kun oli koko toimessa. Vasta syyskuun lopussa valmistuivat muurit, yksi toisensa jälestä, sillä Markkanen oli jättänyt jokaisen tulisijan hieman keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä ne kaikki sitte lopullisesti valmisti. Koetustulet tehtiin — ja savu ei mennyt rahtuakaan ulos. Muurit olivat kerrassaan raiskatut. Rouva vaati rahoja takaisin, uhkasipa antaa käräjiin haastonkin, mutta hankittuaan tarkempia tietoja Markkasen olennosta, heitti hän kaikki vaatimukset ja uhkaukset tuokseen.
Kasperi oli kaiken tuon johdosta varsin onneton. Hän kovasti katui, kun ei tullut lähteneeksi kesällä muihin kaupunkeihin, kuten jo oli aikonut. Nyt se oli vuodenajankin suhteen sopimatonta, sillä Mikonpäivä oli kynnyksellä ja muuraustyöt siis arvatenkin jo kaikkialla loppupuolella. Täytyi jäädä talveksi kaupunkiin ja varustautua tekemään töitä mitä tahansa.
Kävi Kasperi kuitenkin monen mestarin puheilla, mutta minkäänlaatuista oppipaikkaa ei onnistunut saamaan. Milloin oli ikää liian paljon, milloin kasvojen muoto herätti mestareissa epäilystä ja vastenmielisyyttä, milloin taas oli joku muu syy.