Muutaman sylen päässä asteleva poliisi ohjasi pian askeleensa ääntä kohden, ja päästyään huomioon kysyi hän Kasperilta tuikeasti:
— Onko se omasi?
— Ei… ei ole.
— Kenen se on?
— En tiedä… minä sain sen…
— Keneltä?
Kasperi tunsi jo, miten luja käsi tarttui häntä kaulukseen.
— Markkaselta.
— Ahaa, veitikka… kyllä se Markkanen tunnetaan. Käyppä minun mukaani nyt heti.
Kuljettiin suoraa päätä tyrmään, ja siellä oli Kasperilla aikaa selitä kohmelosta, miettiä takin alkuperää, sekä tehdä muitakin havainnoita elämän suhteen, joka oli kiertynyt surkean kurjaksi.