Lehtorin perhe asui aivan vastapäätä, ja rouva, joka tunsi Yläsen ja Alasen väet, tuli kummiinsa, kun ensi kerran näki Sakun etunojaisena kävelevän katua.
— Mitä tuo Alasen Saku noin kurottaa kaulaansa? kysyi hän palvelustytöltään, kun torilta palatessaan kohtasivat Sakun kadulla.
— Tiesi häntä, vastasi palvelustyttö. Yksikö kuje ja vehe niillä on?
Mutta lehtorin rouva, tavattuaan Sakun vielä toisen ja kolmannen kerran etunojaisena astelevan kaupungilla, rupesi utelemaan asiaa tarkemmin, ja kun sai kuulla Yläsen Selmin rahalöydöstä ja löydön vaikutuksesta Alasen Sakuun, niin vedet silmiinsä nauroi rouva. Mutta Saku jatkoi yhä ponnistelujaan, huolimatta pienistä vastoinkäymisistä ja hullunkurisuuksista, joihin ponnistelut johtivat. Eräänä sunnuntai-ehtoona, jolloin kuu valaisi taivaalla, tuli hän kadun kulmaukseen eikä huomannutkaan etunojaisen asentonsa vuoksi, että kulmauksessa seisoi pitkäsäärinen leipurin sälli mielitiettynsä kanssa. Saku puksautti suin päin rakastaviin, ja sälli suuttui ja tiuskasi:
— Sen herhiläinen, kun pusket ihmisiin kadulla.
Surkeita pettymyksiäkin sattui. Ponnistellessaan joutui Saku kerran pormestarin puutarhan kohdalle. Pisteaidan juuressa kiilti jotakin valkoista. Sakun silmät osuivat huomaamaan sen, sydän alkoi lyödä tiheästi, ja hän juoksi kuin nuoli valkoista, kiiltävää kohden. Tuli lähelle, kumartui ottamaan. Mitätön paperipalanen se vain oli — ja itku tahtoi tunkeutua Sakulle kurkkuun. Niin vähälle jo veti ja kuitenkin…
Tuota kesti viikon päivät, ehkä hiukan enemmänkin. Eräänä sunnutai-iltapäivänä asteli Saku laiturilta kotia kohden, kumaraisena ja etunojaisena. Samaan aikaan läksi lehtori rouvineen huvimatkalle. Rouva näki Sakun Pitkälläkadulla ja tunsi hänet jo kaukaa. Kadunristeyksessä seisahti Saku ja näytti ikäänkuin miettivän, mikä kulkureitti olisi onnellisempi. Mutta pian hän teki ratkaisun; lähtien astelemaan suoraan huvimatkailijoita vastaan. Asteli etunojaisena, kumaraisena ja vilkuili sivuilleen.
— Kuulehan, Alfred… ja rouva pysäytti miehensä ja rupesi vilkkaasti puhelemaan. Rouvan puhellessa levisi makea hymy lehtorin kasvoille, ja hän otti rahakukkaronsa esiin, etsi markan ja pudotti sen katukäytävälle. Lähti sitte astelemaan rouvineen kadun poikki, ja kun pääsi vastakkaiselle puolelle, niin jäi paikalleen seisomaan. Mutta Saku kulki kulkuaan, näkemättä ympärillään mitään, huomaamatta ketään muita kulkijoita. Ja hän saapui markan lähelle… ja hän pysähtyi ja näytti ikäänkuin kivettyneen. Hämmästyksen mentyä ohitse syöksähti hän yhdellä heitolla ottamaan markan. Ja sitte lehtori ja rouva näkivät pyöreän esineen ponnahtavan pari kyynärää ylös ilmaan, ja ponnahduksen jälestä näkyi pieni vilaus jostakin pallomaisesta kappaleesta, joka livisti, kiiti ja suhahti näköpiiristä pois kuin vihellys — — —
Selmi oli pihalla, Sakun joutuessa kotiin.
— Missä olet ollut koko iltapäivän?