Miinaa veljenvaimo usein kiitteli maasta pilviin. Esteri ei ensin ollut ymmärtää noita kiittelemisiä, mutta pian oppi hän käsittämään, että ne olivat moitetta hänelle. Tarkka ja taidokas Miina, josta tulee kelpo nainen, merkitsi että hän oli typerä, taitamaton, ettei hänestä muka milloinkaan tule kunnon ihmistä.
Ilmi riita ei voinut jäädä tulematta, jo ensimmäisenä talvena se puhkesi. Veljenvaimo meni erään kerran vettä ammentamaan, tuli sitte porstuan rappusille ja tiuskasi Esterille, että tämä muka kiusalla viivytteli tuloaan ja antoi hänen seistä pyryssä ja pakkasessa. Esteri sieppasi korennon ja kiirehti kaivolle.
— Vielähän tuo vesi läikkyy saavissa… sinulla on vaan erinomainen halu purra minua.
Ensimmäinen sananvaihto johti pian toiseen ja kolmanteen. Esterillä oli tunteellinen sydän, joka pian loukkaantui, mutta yhtä pian unhotti ja antoi anteeksi. Veli huomasi epäsovut piankin ja teki kaikki minkä kykeni, rakentaakseen sovintoa.
— Se on Esteri aina ollut sellainen ajattelematon ja erillainen muita, sanoi hän vaimolleen.
— Ja häijynsekainen, lisäsi tämä… sitä ei ole opetettu eikä kasvatettu.
— Ei se varsinaisesti häijy ole, ei lähimaihinkaan, on vaan muuten sellainen.
Veli koetti puolustaa parhaan mukaan sisartaan. Esteriä hän sitte kahdenkesken kehoitti rupeemaan aikavaksi, järkeväksi, heittämään pois turhat lapsellisuudet ja loukkaantumiset kaikista pikku-asioista j.n.e.
Kesällä sattui viiltävämpi loukkaus. Esterillä oli kolme kanaa, joista hän sai tulot itselleen. Veljenvaimo ruokki kerran omia kanojaan, ja Esteri, jolla ei ollut tahallista vakoilemisen aietta, sattui sivulta näkemään, miten ruokkija potkaisi hänen "Heleenaansa", kun sekin juoksi noukkimaan leivän muruja. Seuraavana päivänä asetti Esteri kanansa pärekoppaan, vei ne kylään. Oli kuullut että eräästä talosta, jonka tyttären kanssa hän oli läheinen ystävä, oltiin hankkeissa lähteä kaupunkiin. Kotiin palatessa sitte raskas mieli puhkesi kyyneleihin. Hän istui kivelle ja itki ensimmäiset viljavat kyyneleet neito-ijässään, itki jotta hoikka vartalo vapisi ja nytkähteli.
Syksyllä ryhtyi veljen vaimo kankaankudontaan. Hänen, Esterin ja Miinan piti saada uudet talvipukineet. Veli oli tuonut loimet kaupungista, paljon puhetta ja touhua oli pidetty asiasta. Kun kutojan ja Miinan osa oli kudottu, tuli Esterin vuoro. Silloin kangas muuttui asulleen, raidat olivat rumia, samoin värikin. Kangasta poikki leikatessa kieltäysi Esteri jyrkästi huolimasta osaansa.