— Ne ovat laverrelleet äidille, sanoi Eeva huolettomasti, että sinä tähtäilet minua, ja sen vuoksi pantiin sinut pois meiltä.
Tuomo ei virkkanut sanaakaan. Eevan ääni oli niin huoleton, hänen katseensa niin välinpitämätön.
— Se oli turhaa, aivan turhaa. Vai mitä arvelet? jatkoi Eeva huolettomasti.
Tuomo tunsi miten rajusti hänen sydämmensä löi, miten hänen otsansa kuumeni polttavaksi. Mutta hän ei kyennyt sanomaan sinne eikä tänne, syystä että hän ei ymmärtänyt mitä Eeva oikeastaan tarkoitti. Sanat olivat niin kaksimielisiä, että ne voi otaksua joko noin tai näin.
— Taisi olla turhaa, virkkoi hän vihdoinkin hitaasti, varoen ettei pieninkään väre ilmaisisi sydämmen kuohumusta.
Ja niin he erosivat. ** Loppujouluna vietettiin Onnelan naapurissa nimipäivätansseja, siellä tapasivat Eeva ja Tuomo toisensa ensi kerran eroamisen jälestä. Tuomo oli käytöksessään arkamainen, sillä Eevan sanat: "se oli aivan turhaa" kaikuivat yhäti hänen korvissaan selittämättömänä arvoituksena. Hän epäili, ja epäillessään päätti hän olla koko iltana Eevaa pyytämättä tanssiin, kuten oli välttänyt mennä tervehtimäänkään häntä. Rengin asemassaan ei hänellä ollut oikeutta ruveta tungettelemaan talon tyttären lähettyville ja osoittaa ihailuaan julkisesti, kuten talollisten pojat tekivät, jotka olivat vertaisia keskenään. Jos hän sen nojalla, että oli palvellut renkiä Onnelassa monta vuotta, olisi julkisesti lähennellyt Eevaa, olisi syystä voitu sanoa, että hän yritti lentää korkeammalle kuin siivet kannattivat, ja sitä hän kaikin mokomin tahtoi välttää.
Tuomo oli kylän paraita tanssijoita sekä semmoisena kaikkien tyttöjen suosiossa. Hänen solakka vartalonsa näytti edulliselta neitojen rinnalla, ja muutenkin tuo puolinainen veitikkamaisuus, joka aina ilmeni hänen olennossaan, teki hänet mielelliseksi seuroissa.
Tanssin pyörteessä joutuivat Eeva ja Tuomo toisiaan lähelle. Pikainen silmäys ensimainitun puolelta, ja Tuomon arkamaisuus oli kokonaan kadonnut. Hän meni tanssittamaan Onnelan kaunista tytärtä.
— Tule Metsolaan kihlajaisiin, kuiskasi Eeva, kun pyörivät viimeisiä kertoja.
— Kyllä, vastasi Tuomo, joka jo käsitti mitä merkitsivät nuo sanat: "se oli aivan turhaa."