— Jos tietäisit, virkkoi hän äidillisen hellästi ja iloisesti, miten maailma hohisee ja kohisee pelkästä kateudesta, kun sinä pääset niin hyviin naimisiin, etpä hyvä lapsi…
— Hohiskoot miten parhaiten lystäävät, ei minun yhtään pistä vihakseni. Vieköön Markun isäntä kihlansa noille kadehtijoille, minä en niistä kauvemmin huoli.
— Ei se enää käy laatuun, hyvä lapsi.
— Miksi ei käy? Aina Maria sävähti tulipunaiseksi.
— Siksi että laki on siinä kohdassa ankara, ei leskimiestä saa narrata. Kun on kihlat otettu, niin…
— Hyvä Luoja, enhän minä ole mitään kihloja ottanut.
— Sinä olet suostunut, se ajaa asian. Ensi lauvantaina menette pappiloihin ja sillä hyvä. Kun aikaannut ja tulet järkeväksi, kiität äitiäsi.
Aina Maria ei vastannut mitään. Seuraavana lauvantaina tuli Markun isäntä Porvari-Jussin seurassa Rantalaan. Kirjoitettiin muuan paperi, johon Aina Mariakin piirsi nimensä, ja paperin kanssa lähtivät Porvari-Jussi ja Markun isäntä pappilaan.
Seuraavana huomisena kuulutettiin ensimmäisen kerran kristilliseen avioliittoon talonisäntä, kunniallinen leskimies Kaarle Henrikki ja kunniallinen talontytär, nuori neito Aina Maria…
Häät vietettiin jo syksyllä. Niiden kiirehtimiseen oli erityinen syy… Markun emäntävainaalta oli jäänyt puolen vuoden vanha lapsi, jolta puuttui kokonaan äidin hellä hoito. Sen vuoksi Kaarle Henrikki kiirehti häitä niin kovasti.