Yhä apeammaksi muuttui hänen mielensä, yhä varjokkaammaksi kävi kodin entinen kirkas ilma. Ei tullut enää Esterin huulilta tyhjiä nauruja, ei rinta enää riemastunut turhista, elämän todellisuudella oli siksi kovat kourat.
Kotoa lähteminen pois pälkähti sitte ajatuksiin, tyynnyttäen mielen muutamiksi hetkiksi petolliseen onnentilaan. Hän lähtee pois synnyinkodistaan eikä palaa takaisin milloinkaan, lähtee kylmänä, ylpeänä, huokaustakaan huokaamatta.
Mutta sitte tuli kysymys, minne hän lähtisi, mitä tarkoitusperää kohden hän suuntaisi. Hänellä ei ollut mitään kokemusta, ei taidon alkeita, ei ystäviä, ei ohjaajia. Kansakoulun käyneillä oli niin monta uraa avoinna, mutta hänpä ei ollut käynyt tuntiakaan kansakoulua. Kirjoitusta hän osasi lakea, siinä kaikki hänen taitonsa ja tietonsa. Unelma murskautui pian.
Suosioon pääsemistä ja ystävyyden saavuttamista ei hän enää yrittänytkään, veljenvaimo oli siksi kylmästi ja tylysti kohdellut häntä… oli armottomasti viskannut luotaan, mitä pyhintä ja kalleinta hänellä oli tarjottavaa: lämpimän, puhtaan ystävyyden.
Jos hän olisi rikkonut jollakin tavoin, olisi asia ollut selitettävissä, mutta hän ei tiennyt tahallisesti mitään loukkaavaa tehneensä, ei pienintäkään. Mistä sitte tuo kalpeus häntä kohtaan? Ja tuo sietämättömyys, joka oikein huokui veljenvaimon koko olennosta. Se oli kerrassaan käsittämätöntä. Oliko se sitä lajia ihmistä, joiden täytyy välttämättä saada vihata. Sehän olisi hirmuista. Vai olisiko hänen köyhyytensä yksinomaan syynä kaikkeen?
Ehkä, ehkä…!
— … Ja mieti asiaa tarkoin, virkkoi lipeäkielinen Sanna, joka oli ijässään monta taipumatonta tyttöä taivuttanut… se on Vanhalan Kalle varakas isäntä… ei eläkevanhuksia, ei velkoja, talo hyvässä kunnossa, kiiltokarvaiset hevoset, aitat täynnä eloa ja tavaraa, mieti asiaa tarkoin ennenkuin kiellät.
Esteri tunsi kylmiä väreitä sydämmessään… häntä oikein pelotti pelkkä ajatuskin tulla Vanhalan isännän vaimoksi.
— Se on niin vanha, ja sillä on ollut sen Anninkin kanssa…
— Tuommoisia viitsit mainitakaan. Mikä vanha se on Kalle? Vasta neljänkymmenen vaiheilla, mies paraassa miehuudessaan. Ja tuo Annin asia, se ei talon isännälle merkitse kahta kolikkoakaan.