— Joulun edellä, hiihto-urheilijain juhla-illallisissa. Minähän olin siellä…
— Ja hän oli siellä.
— Oli, merensininen puku yllä, suuret silmät sädehtivinä. Hyvä luoja, niitä silmiä, niitä vyötäreitä, sitä vienoa, hopean pehmeätä äänen väreilyä, sitä kaulaa… oih, minä menetän järkeni, jollei minusta tule kaunopuhujaa pian… pian…
— Siitä saakka olet tuntenut hänet etkä kuitenkaan ole minulle sanaakaan…
— Muistamattomuus, näetsä, pelkkä muistamattomuus, ymmärräthän.
— No, voihan tuon ymmärtää… mutta, poikaseni, onko hän pääkaupunkilainen?
— Ei, mitäpä minä hänestä sitten? Maalta hän on, Hämeen järvien rannoilta.
— Olette siis heimolaisia, ihana, armahin Kyllikki ja sinä?
— Perin ollaan, sekoittamatonta hämäläisverta virtaa kummankin suonissa.
— Mitä hän toimii? Käykö musiikki-opistossa vaiko…?