— Pysy sinä pois. Franssin ääni vapisi kuin haavan lehti, ja hän kurotti kättään tarttuakseen Heikkiin.
Mutta samassa Jukka iski paksuilla sormillaan häneen kiinni takin kauluksesta, oikealla kädellään kaappasi hän Oskaria rinnoista kiinni. Sitte nosti hän molemmat kätensä vaakasuoriksi.
Jos sinä silmänräpäyksenä olisi neula pudonnut jonkun tytön rinnasta lattialle, olisi se kuulunut yli huoneen, sillä niin hiljaa oltiin joka puolella. Jukka ei näyttänyt suuttuneelta. Naurusuin kohotti hän oikean kätensä, jolla piteli rotevavartaloista Oskaria, pystysuoraksi ja antoi vasemman kätensä, josta sievä Franssi rippui, jäädä vaakasuoraan asentoon.
Voimankoe hämmästytti kaikkia; toinen vanhempi mies virkkoi:
— Sillä on voimaa kuin jättiläisellä.
— Vaikka on vasta kahdeksantoista vanha. Samassa Jukan oikea käsi alkoi verkalleen aleta ja samassa Oskarin varpaat koskivat lattiaan.
— Jos riitelemään rupeatte, sanoi Jukka ja nauroi niinkuin leikinteolla ainakin, niin tietäkää, että minä olen Heikin kanssa yhtä poikaa.
Tuo kaikki tapahtui parissa silmänräpäyksessä.
Vihan musta veri pakeni Franssin kasvoilta, ja hän vaaleni pelkästä häpeästä. Mutta terve järki esti häntä joutumasta suurempaan häpeään. Käsi, joka äsken piteli häntä takin kauluksesta, ei tuntunut luulta ja lihalta, vaan raudalta ja teräkseltä. Semmoista kättä vastaan jäisi alakynteen koko kylän pojat…
Franssi antoi järjen voittaa ja malttoi mielensä. Hilliten vihaansa sanoi hän: