Julma kirous pääsi Oskarin huulilta.
Juuri samassa tuli emäntä ulos. Ilo loisti hänen kasvoiltaan, mutta nähtyään hevosen kykertyvän polvilleen ja syöksevän punaista verta lumelle, peräytyi hän askeleen taakse päin.
— Voi tuhatta helvettiä! kirosi Oskari uudestaan.
Rajusti hengittäen ojensi hevonen jalkansa suoriksi ja heitti henkensä. Jukka silloin sanoi:
— Nyt se kuoli, sen sydän pakahtui.
Mutta Franssi hymyili ivallisesti. Katsoen Oskariin sanoi hän:
— Kun minä lyön vetoa, niin minä voitan. Tule pois ja maksa rahat.
Emäntä ehti jo tointua. Hän tuli Franssin lähelle ja kysyi tuskallisesti:
— Millä nyt tukimme ihmisten kielet? Piikoja oli äsken kaivolla.
Kukaan ei vastannut kysymykseen, sillä jokainen mietti asiaa omalta kannaltaan. Kymmenen ajatusta ehti jo tulla emännän mieleen, mutta pelastusta ei löytänyt yhdestäkään.